Suomalaisten villisikajahti sai yllättävän lopun Virossa: Saaliin nähdessään paikallisten hämmästys muuttui suuttumukseksi

Jahtikaveri varoitti radiolla ihan turhaan. Kyllä minä ne kuulin. Maa tömisi kuin preeria biisonilauman rynnäkössä. Risut paukkuivat ja kuulosti kuin sikalauman eteen osuneet männynkäkkyrät olisivat katkeilleet kuin tulitikut.

Olimme Virossa, jossakin Paiden lähellä, mukana sikäläisen kylän omassa villisikajahdissa.

Jo käskynjako oli elämys. Miehillä oli jos jonkinlaista neuvostoaikaista torrakkoa ja niihin nojailtiin varsin vapaamuotoisesti.

Viro oli itsenäistynyt vastikään. Näytti siltä, että metsästyskulttuuri oli vielä uudelleensyntymisen ihanassa svobodassa.

Sotamiesneuvosto hahmotteli passilinjaa laajoilla kädenliikkeillä. Vaikutti, että siitä tulisi hevosenkengän muotoinen. Itsesuojeluvaiston havahduttamana ehdotin, josko voisimme kaverini kanssa mennä kengän pohjukkaan. Arvelin, että silloin emme ehkä joutuisi vastakkaisen passilinjan tulen alle.

Nyt oli ajo siinä vaiheessa, että sikalauma oli löydetty, ajettu liikkeelle ja se rymisteli kohti hevosenkengän mutkaa.

Kohta alkoi kaverin passissa paukkua. Parin pamauksen jälkeen lauma katosi takamaastoon koirat kintereillään. Hiljaisuus tuntui äänekkäältä.

Hiivin kaverin luokse. Siellä se istui kaatamansa ison karjun päällä ja pyysi tietysti ottamaan muutaman saaliskuvan.

Kun paikalliset ilmestyivät kaadolle, he alkoivat kuumeisesti haravoida ympäristöä. ”Tämänkö sinä vain ammuit”, kaverilta tiukattiin.

Kyläläisten hämmästys muuttui suuttumukseksi, kun kävi ilmi, ettei kaverini ollut edes yrittänyt osua useampaan kuin yhteen.

”Ne olisi pitänyt ampua kaikki!”

Silloin kuvittelimme, että kyläläiset yksinkertaisesti olisivat tarvinneet kaiken sen lihan, jonka olisivat jahdista saaneet. Ajo oli suuri hanke ja kun eläimet viimein löytyivät, saalispotentiaali olisi pitänyt hyödyntää maksimaalisesti.

Toinen selitys on tietenkin, että villisiat olivat paikka­kunnalla maanvaiva. Niitä oli niin paljon, että tuhot viljelyksille olivat sietämättömät. Suomalainen metsä­mies ei tätä tietenkään oivaltanut, kun sai lauman tähtäimeensä.

Meillä on totuttu hirvijahdissa kaatamaan yleensä yksi eläin kerrallaan, hosumatta, liipaisimesta harkitusti puristaen.

Sikajahdissa on ulkomailla toinen tyyli. Kiväärin kammen on syytä käydä tiheästi. Kivääriä käytetään miltei kuin haulikkoa suomalaisessa sorsajahdissa.

Suomessa sikajahti on edelleen pitkälti yksilömetsästystä. Kanta ei onneksi ole niin tiheä kuin etelämpänä – ennen sikaruttoa.

Toivottavasti se saadaan täällä pidettyä aisoissa nykyisellä harkitulla metsästystyylillä.

Lue myös:

Villisikajahtiin on hiivittävä kuin salaa – pimeässä toimiviin erikoisvarusteisiin uppoaa metsästäjältä pitkä penni