• PTT: Puun hinnan nousu loivenee ensi vuonna – sahatavaran hintapiikit jäämässä taakse

    Metsäteollisuuden viennin arvo kohoaa tänä vuonna 15 prosenttia, mutta ei yllä silti koronaa edeltävälle tasolle paperin viennin vähentyessä. Selaa ennusteita graafisessa muodossa jutun lopusta.
    Tukin hinta nousee PTT:n mukaan tänä vuonna noin 12 prosenttia ja ensi vuonna prosentin.
    Tukin hinta nousee PTT:n mukaan tänä vuonna noin 12 prosenttia ja ensi vuonna prosentin. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä
    5.10.202112:00
    Juha Kaihlanen
    Ensi vuonna tukin ja kuitupuun hinnan nousu loivenee, kun kovin kysyntä laantuu, PTT ennustaa.
    Ensi vuonna tukin ja kuitupuun hinnan nousu loivenee, kun kovin kysyntä laantuu, PTT ennustaa. Kuva: Timo Filpus
    Sellun hinta laskee ensi vuonna hieman tämän vuoden alun rajun nousun jälkeen.
    Sellun hinta laskee ensi vuonna hieman tämän vuoden alun rajun nousun jälkeen. Kuva: Timo Filpus
    Paperi kutistuu tänä vuonna arvoltaan Suomen metsäteollisuuden pienimmäksi päävientituotteeksi.
    Paperi kutistuu tänä vuonna arvoltaan Suomen metsäteollisuuden pienimmäksi päävientituotteeksi. Kuva: Timo Filpus
    Yksityismetsien bruttokantorahatulot kohoavat ensi vuonna yli 2,3 miljardiin euroon ylittäen huippuvuoden 2018 tulomäärän.
    Yksityismetsien bruttokantorahatulot kohoavat ensi vuonna yli 2,3 miljardiin euroon ylittäen huippuvuoden 2018 tulomäärän. Kuva: Timo Filpus

    Metsäteollisuus on kavunnut vauhdikkaasti ylös koronakuopasta sahatavaran ja sellun hintojen vetämänä.

    Sahatavaran vientihinta oli kesäkuussa 50 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Pitkäkuituisen havupuusellun hinta nousi Euroopassa uuteen ennätykseen kuluneen kesän aikana.

    "Hintojen voimakas nousu vauhdittaa etenkin sellua ja sahatavaraa. Hinnat ovat kuitenkin kääntymässä huipusta alaspäin, joten ensi vuonna viennin arvon kasvu tasaantuu”, Pellervon taloustutkimuksen (PTT) metsäekonomisti Matti Valonen sanoo.

    Sahatavaran vientihinnan täsmällistä kehitystä on Valosen mukaan tällaisessa markkinatilanteessa erittäin vaikea ennustaa. "Selvää on kuitenkin, että suunta on alaspäin."

    Euroopassa sellun hinnat ovat pysyneet vielä vakaina, mutta Kiinassa ne kääntyivät laskuun jo toukokuun jälkeen.

    Sellun markkinahinnat Euroopassa ja Kiinassa lähentyvät todennäköisesti toisiaan loppuvuoden aikana. Tänä vuonna keskimääräinen vientihinta päätyy joka tapauksessa merkittävästi viime vuotta korkeammalle, PTT:n tuoreessa metsäalan ennusteessa todetaan.

    Metsäteollisuuden viennin arvo kohoaa PTT:n mukaan tänä vuonna 15 prosenttia viime vuodesta, mutta supistuvien paperimäärien vuoksi viennin arvo jää reilut viisi prosenttia pienemmäksi kuin ennen koronaa vuonna 2019.

    Paperin vienti on vähentynyt, kun kapasiteettia on suljettu, viimeisimpinä UPM:n Kaipolan ja Stora Enson Veitsiluodon tehtaat.

    Paino- ja kirjoituspapereiden kysyntä on Euroopassa koronan hellittäessä hieman palautunut. Kun kapasiteettia on suljettu Suomen lisäksi muissakin maissa, kuultiin kesällä uutisia jopa paperin saatavuusongelmista.

    ”Suomalainen paperiteollisuus on vastannut tähän nostamalla käyttöasteita. Tästä huolimatta paperin vienti laskee edelleen, eikä koronaa edeltävälle tasolle ole paluuta", PTT:n metsäekonomisti Marjo Maidell sanoo.

    Kartongin kysyntä maailmalla puolestaan pysyy vahvana, ja vienti Suomesta kasvaa. Kehitystä vauhdittaa Stora Enson krafliner-koneen käynnistyminen Oulussa.

    Kartongin vientimäärä kasvaa tänä vuonna 13 prosenttia viime vuotta suuremmaksi.

    Keskimääräisen vientihinnan nousua hillitsee kuitenkin yksikköhinnaltaan kuluttajapakkauskartonkeja alemman kraftlinerin osuuden kasvu kokonaisviennistä, PTT:n ennusteessa todetaan.

    ”Puumarkkinoilla on meneillään poikkeuksellisen vilkas vuosi. Puukaupat lisääntyvät reilusti, ja korjuumäärät kasvavat, kun teollisuuden puunkäyttö kasvaa”, PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne kuvaa tämän ja ensi vuoden näkymiä.

    Erityisesti sahateollisuuden noususuhdanne lisää puunkäyttöä tänä vuonna. Hakkuumäärä jää kuitenkin selvästi puukauppamäärää pienemmäksi, mikä tarkoittaa sitä, että pystyvarastot metsissä lisääntyvät.

    Metsäteollisuuden isot investoinnit, kuten Metsä Groupin Kemin biotuotetehdas ja Rauman saha, eivät vielä näy merkittävästi viennissä tämän ja ensi vuoden aikana. Puumarkkinoilla niiden käynnistymisellä sen sijaan alkaa PTT:n mukaan olla vaikutusta.

    Markkinahakkuut lisääntyvät ensi vuonna noin kolme prosenttia lähes 65 miljoonaan kuutiometriin, mikä jää hieman vuoden 2018 ennätyksellisestä 69 miljoonasta kuutiometristä.

    Sahatavaran kovan kysynnän ja vientihintojen nousun myötä myös puun hinnat nousevat ja metsänomistajien kantorahatulot kasvavat, tutkimusjohtaja Horne toteaa.

    Tukin keskihinta kohenee tänä vuonna noin 12 ja kuitupuun noin kuusi prosenttia. Ensi vuonna tukin ja kuitupuun hinnan nousu loivenee, kun kovin kysyntä laantuu, PTT ennustaa.

    Yksityismetsien bruttokantorahatulot nousevat tänä vuonna reilun neljänneksen ja ensi vuonna kolme prosenttia.

    PTT:n ennustama ensi vuoden 2,3 miljardin euron bruttokantorahatulo ylittää jopa huippuvuoden 2018 summan.

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    puumarkkinat
    sahatavara
    sellu
    PTT
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle