• Hyvä tulos puukaupassa edellyttää, että leimikko kilpailutetaan ja korjuuta valvotaan

    Puukaupan onnistuminen ei ole itsestään selvää. Miten metsänomistaja voi parhaiten välttää karikot?
    Tilaajalle
    Puukauppaa on käyty moneen muuhun kaupantekoon verrattuna hämmästyttävän paljon ostajien ja puunkorjaajien ehdoilla. Heihin luotetaan, ajoittain ehkä liikaakin.
    Puukauppaa on käyty moneen muuhun kaupantekoon verrattuna hämmästyttävän paljon ostajien ja puunkorjaajien ehdoilla. Heihin luotetaan, ajoittain ehkä liikaakin. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Puukauppa
    14.9.202209:00
    Risto Jussila

    Kun metsänomistaja myy puunsa suoraan ostajalle, leimikon kilpailutus eli tarjousten pyytäminen saattaa jäädä tekemättä.

    ”Silloin on mahdollista, että joltakin toiselta ostajalta leimikosta olisi saanut selvästi paremman hinnan”, muistuttaa Metsänhoitoyhdistys Karstula-Kyyjärven metsäneuvoja Teemu Vainikainen.

    Kokenut metsänomistaja haluaa ehkä hoitaa kilpailutuksen itse, mutta harvoin tai ensi kertaa puukauppaa tekevälle kynnys voi olla korkea.

    ”Jos metsänomistaja on yhtään epävarma osaamisestaan, hän voi antaa puukaupan metsänhoitoyhdistyksen hoidettavaksi”, Vainikainen neuvoo.

    Puukauppa aloitetaan tekemällä puunmyyntisuunnitelma. Yhdistyksen metsäneuvoja käy läpi tilan metsät, selvittää hakkuumahdollisuudet ja tekee ehdotuksen hakkuusta metsänomistajan toiveita kuunnellen.

    Valtakirjakaupassa pyritään saamaan selville myyjän kannalta paras ostotarjous. Lopullisen päätöksen tekee aina metsänomistaja itse.

    Yhdistys tuntee ostajat

    Eri ostajien puutavaralajien hintoja pystyy vertailemaan itsekin. Hankalaksi kilpailutuksen tekee se, että ostajien katkonnassa eli apteerauksessa on suuriakin eroja.

    ”Ostajilla on erilaisia tarpeita sahatavaran pituuksista, ja siksi ne voivat katkoa rungot eri tavalla. Erot siinä, miten puu katkotaan tukiksi, pikkutukiksi ja kuitupuuksi, vaikuttavat suuresti puukaupan loppusummaan”, Vainikainen huomauttaa.

    Metsänhoitoyhdistykset keräävät kaadettujen puiden katkontatiedot kaikista yhdistysten kautta tehdyistä puukaupoista.

    ”Katkonta-aineiston avulla pystymme vertaamaan parhaillaan myyntiin tulevaa kohdetta eri ostajien muihin samalla alueella tekemiin hakkuisiin.”

    Ostotarjouksia, parhaillaan kaupattavaa puuerää ja aiempien hakkuiden katkonta-aineistoja vertaamalla metsänhoitoyhdistys antaa suosituksen siitä, kenelle puut olisi paras myydä.

    ”Teemme vertailulaskelman hakkuutuloista ja nimeämme parhaan tarjouksen. Puun myyjä kuitenkin päättää itse, kenelle hän puunsa myy.”

    ”Pitkältä ajalta kerätty katkonta-­aineisto antaa ennakko­tietoa eri ostajien tavoista katkoa rungot”, metsä­neuvoja Teemu Vainikainen sanoo.
    ”Pitkältä ajalta kerätty katkonta-­aineisto antaa ennakko­tietoa eri ostajien tavoista katkoa rungot”, metsä­neuvoja Teemu Vainikainen sanoo. Kuva: Risto Jussila

    Korjuun valvonta

    Pystykaupassa sovitaan puutavaralajien yksikköhinnat sekä puutavaralajien mitta- ja laatuvaatimukset. Oleellista on, että tukkiosuus hyödynnetään mahdollisimman tarkkaan ja että korjuujälki on hyvä.

    ”Tukkia pitäisi tehdä mahdollisimman paljon, eikä sitä saisi päätyä myyjälle epäedullisen katkonnan takia kuitupinoon”, Vainikainen sanoo.

    Tukin hinta on kuitupuuhun verrattuna yli kolminkertainen. Jos tukkia ei oteta tarkkaan talteen, se näkyy nopeasti myyntituloissa. Mikäli kauppaan kuuluu myös pikkutukkeja, sen kasoihin ei saisi päätyä tukeiksi kelpaavaa järeyttä.

    Katkontatiedot syyniin

    Hakkuun ollessa meneillään metsänhoitoyhdistys valvoo tukkiosuuden hyödyntämistä seuraamalla, millaista puuta tienvarren kuitukasoihin kertyy.

    Kun leimikko on kaadettu, yhdistys tarkistaa saamistaan mittaustiedoista, kuinka tukit on katkottu. Se antaa tietoa tukkiosuuden hyödyntämisen asteesta.

    Toisaalta täydellisiä katkontatietoja eli niin sanottuja pitkiä listoja ostajat eivät aina anna automaattisesti. Kiistatapauksessa nekin ovat todennäköisesti saatavilla, mutta ne pitää ehkä lähteä itse katsomaan ostajan nimeämästä paikasta.

    Jos katkontatiedoista selviää, että tiettyä tukkipituutta ja -läpimittaa on hyvin paljon, se voi viitata siihen, että näiden mittojen suosiminen on heikentänyt myyjän kannalta ihanteellista katkontaa.

    Koska ostajilla on erilaisia puunjalostuslaitoksia ja niillä eri tarpeita raaka-aineen pituuksille ja läpimitoille, laitoksen saamiin tilauksiin pyritään vastaamaan jo metsässä niin, että moto katkoo rungot sopiviksi. Ostajalla on tähän oikeus, mutta katkonnan pitäisi tapahtua niin, ettei siitä aiheudu myyjälle taloudellista haittaa.

    Motokuskin ristipaineet

    Kun tehtaalta tai sahalta tulee hakkuukoneelle tilaus tietyistä tavaralajimitoista, korjuussa ei enää ole kyse koneen kuljettajan vapaasti tekemistä valinnoista. Hänen rooliinsa kuuluu tehdä toivottuja mittoja ikään kuin sallituissa rajoissa.

    Ristiriitaa voi aiheuttaa myös hakkuukoneen kuljettajan tarve saavuttaa tietty tuntituotos. Huolellisesti tehdyssä ensiharvennuksessa motteja kertyy päivän mittaan tyypillisesti vain vähän.

    Urakoitsijalle maksettu korvaus perustuu korjattuihin kuutiometreihin, ja joskus myös kuljettajan tuntipalkka nousee, kun päivittäinen mottimäärä ylittää tietyn rajan. Korjuuyrityksen intresseissä voi olla hakata leimikosta enemmän ja järeämpää puuta kuin metsän ja sen omistajan etu vaatisi.

    Kokeneet metsänomistajat tietävät tämän ja saattavat edellyttää leimikkoonsa luottokuljettajaa, jolla on ”silmää metsälle” ja jonka korjuujälki on ”kuin itselle tekisi”.

    ”Hakkuukoneiden kuljettajien ammattitaito on kasvanut viime vuosina, ja he ovat pätevää väkeä. Yhteydenpito on parantunut, ja he suhtautuvat työhönsä vastuullisesti”, Vainikainen kehuu.

    Toisaalta kuskien joukkoon kuuluu aina myös niitä, jotka huomaavat valinneensa väärän alan ja poistuvat nopeasti helpompiin töihin.

    Korjuukelpoisuus sulan maan aikana parantaa tuntuvasti ostajien kiinnostusta leimikkoa kohtaan. Se näkyy myös hinnassa.
    Korjuukelpoisuus sulan maan aikana parantaa tuntuvasti ostajien kiinnostusta leimikkoa kohtaan. Se näkyy myös hinnassa. Kuva: Risto Jussila

    Vauriot ja urapainumat

    Hakkuun valvontaan harvennuksilla kuuluu myös työn laadun arviointi. Ongelmia voi olla harvennuksen voimakkuudessa ja ajourien leveydessä.

    Jos puunkorjuun ajankohta on esimerkiksi säiden vuoksi epäedullinen, se voi näkyä jäävän puuston runko- ja juuristovaurioina ja myös maapohjan vaurioina.

    Myös metsäautotie voi vaurioitua puun kaukokuljetuksessa, jolloin saattaa syntyä tarve korjata painumia murskeella.

    ”Nämäkin asiat kuuluvat hakkuun valvonnan piiriin. Metsänomistajan voi olla itse vaikea arvioida vaurioiden tasoa, tai hän ei ehkä kehtaa huomauttaa niistä, jos ei ole varma asiasta”, Vainikainen sanoo.

    Korjuupalvelu apuna

    Metsänhoitoyhdistys Karstulan-Kyyjärven toimintoihin kuuluu myös hankintapalvelu. Se on vaihtoehto pystykaupalla tapahtuvalle puunmyynnille.

    Metsänhoitoyhdistys tekee tarjouksen puunkorjuusta. Jos päästään sopimukseen, yhdistys hakkaa leimikon sekä välittää puut ostajille. Korjuun hoitavat yhdistyksen omat urakoitsijat.

    ”Me Karstulan-Kyyjärven yhdistyksessä emme tee päätehakkuita. Hakkaamme ja välitämme vain harvennus- ja energia­puuta”, Vainikainen kertoo.

    Vähätuottoiset ensiharvennuskohteet eivät yleensä kiinnosta isoja puunostajia, ja paljon on myös sellaisia talvileimikoita, joista ei tule yhtään ostotarjousta. Ainoaksi mahdollisuudeksi voi jäädä metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu.

    ”Tällaisessa kohteessa saatan kuitenkin pyytää ostajilta tarjouksen. Jos sellainen tulee, siitä saadaan puille pystyhinta. Yhdistys tekee tarjouksen korjuun hinnasta”, Vainikainen selvittää.

    Kun metsänhoitoyhdistys tekee itse puukauppaa, yhdistyksen tarjousta ei tee sama henkilö, joka vertaa tarjousta kilpaileviin ostotarjouksiin.

    Metsäverotuksen kannalta mhy:n korjuupalvelun kautta myyty puu myydään hankintakaupalla.

    ”Olipa myyntitapa mikä tahansa, metsän­omistajan on syytä muistaa, että hyvä puukauppa ei synny itsestään. Myös puun myyminen vaatii ammattitaitoa”, Teemu Vainikainen sanoo.

    Ensiharvennuksia raskaalla kädellä

    Kesällä Suomen metsäkeskus raportoi tulokset viime vuonna tekemistään ensiharvennusten tarkastuksista. Tutkittuja kohteita oli 309. Vain 20 prosentissa korjuujälki arvioitiin hyväksi eli suositusten mukaiseksi. Saman verran löydettiin virheellistä korjuujälkeä. Loppuosa eli noin 60 prosenttia ylsi lain minimivaatimuksiin.

    Vuonna 2016 korjuujälki oli suositusten mukaista yli 60 prosentissa kohteista. Metsänomistajan näkökulmasta on hyvin huolestuttavaa, että ensiharvennusten laatu näyttää romahtaneen.

    Virheellisen korjuujäljen ylivoimaisesti suurin syy oli harventaminen liian harvaksi. Myös liian leveitä ajouria tehtiin paljon. Lisäksi tarkastuksissa havaittiin maasto- ja puustovaurioita.

    Mikäli leimikon puusto jää ensiharvennuksen jälkeen liian harvaksi, se alentaa metsän tuottoa koko lopun kiertoajan. Päätehakkuussa tukkia ei kerry yhtä paljon kuin taiten harvennetuilla kohteilla.

    Kaikki metsänomistajat eivät ymmärrä, milloin korjuujälki on lainvastaista, eivätkä osaa vaatia virheistä hyvitystä. Monet asuvat kaukana metsistään eivätkä edes seuraa, miten kohteet hakataan. Yksin on myös vaikea pärjätä isoille ostajille.

    Metsäfirmoilla, urakoitsijoilla ja kuljettajilla on kiusaus koetella metsälain rajoja varsinkin ensiharvennushakkuilla. Niiden tuotto työn toteuttajalle jää usein heikoksi, jos hakkuu tehdään tarkasti metsänhoidon suosituksia noudattaen. Siksi ostajien ja korjuuyritysten asennetta ensiharvennusten korjuun laatuun on enää vaikea pitää vahinkona. Toisaalta sekin on muistettava, että edelleen moni ensiharvennus tehdään hyvin.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2022.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen