
Euroopassa eletään kriittisiä hetkiä raaka-aineiden saatavuuden kannalta, sanoo jyväskyläläinen europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen (kesk.).
”Koronaviruspandemia ja Ukrainan sota ovat heijastuneet voimallisesti Eurooppaan. Oleellinen kysymys on, miten niiden välttämättömien raaka-aineiden hankintavirrat ja -reitit voidaan turvata, joita eurooppalainen teollisuus tarvitsee”, Pekkarinen kysyy.
”On olennaista irtautua fossiilisesta energiasta mahdollisimman nopeasti. Tämä tarkoittaa ennen muuta venäläistä energiaa.”
EU:n tavoitteet fossiilienergiasta irtautumisessa kuitenkin törmäävät metsäpuolelle kohdistuviin koviin suojelu- ja sääntelyvaatimuksiin.
”Ollaan melkoisessa ristipaineessa. Uusiutuvaa energiaa on lisättävä ja fossiilista vähennettävä, mutta nykyisen EU-komission politiikka vyöryttää rinnakkain lähes kymmentä erillistä asetusta, direktiiviä ja strategiaa, jotka kaikki kohdistuvat metsäsektoriin”, Pekkarinen summaa.
”Suomessa bioenergian osuus on merkittävin kaikista energianlähteistä, yli 20 prosenttia. On päivänselvää, ettei uusiutuvan energian tavoitteisiin voida yltää ilman metsäpohjaista biotaloutta.”
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtajan Mikko Tiirolan mukaan nykyinen EU-komissio työntää toimillaan biotaloutta syrjään.
”Komission biodiversiteettistrategiaan ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvä politiikka muodostavat Suomelle valtavan haasteen. Edellinen komissio laati erittäin hyvän biotalousstrategian, mutta nyt painopiste on siirtynyt erittäin voimakkaasti metsien käytöstä niiden suojeluun.”
Pekkarinen pitää päästöjen vähentämiseksi EU:ssa asetettuja kunnianhimoisia tavoitteita sinänsä perusteltuina.
”Ne ovat perusteltuja mutta myös kovia, erityisesti Saksalle. Minusta Suomi voisi kyllä selvitä nykyisistä päästövähennysvelvoitteistaan, jos se saisi käyttää riittävästi metsävarojaan.”
Pekkarinen kuitenkin arvelee, ettei riittävää kompromissiratkaisua ole EU:ssa löydettävissä.
”Jommasta kummasta on tingittävä jatkossa. Joko nielutavoitteista taikka hakkuista. Mieluummin sitten nieluista”, hän toteaa.
Pekkarinen toimii EU-parlamentissa teollisuus-, energia- ja tutkimusvaliokuntien jäsenenä.
Pekkarinen järjesti eilen tiistaina Keski-Suomessa metsäretken, johon osallistui metsäsektorin asiantuntijoita MTK:sta, Luonnonvarakeskuksesta, Keski-Suomen ely-keskuksesta, Jyväskylän yliopistosta, Metsäkeskuksesta, metsänhoitoyhdistyksistä sekä Metsä Groupista.
Päivän kenttäkohteina olivat 1930-luvulla suojeltu Vaarun torpan metsäalue Jyväskylän Korpilahdella sekä jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäiskasvatuksen kohteet Luhangan Tammijärvellä. Delegaatio vieraili päivän lopuksi Leivonmäen kansallispuistossa Joutsassa.
Lue myös:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
