
Kaikkiaan 11 ihmistä kuoli paperitehtaalla aiemmin tällä viikolla tapahtuneen kemikaalionnettomuuden vuoksi Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Onnettomuus tapahtui tiistaina, mutta viimeisen kateissa olleen työntekijän ruumis saatiin noudettua vasta lauantaina paikallista aikaa.
Onnettomuus tapahtui, kun kymmeniä tuhansia litroja erittäin syövyttävää ainetta sisältänyt tankki romahti. Tämän jälkeen aloitettiin kattava etsintäoperaatio.
Alustavasti kahden kerrottiin kuolleen ja yhdeksän ihmisen olleen kateissa. Kaikki yhdeksän kateissa ollutta kuolivat onnettomuudessa.
Romahtanut tankki sisälsi alalla yleisesti käytettyä, valkolipeäksi kutsuttua kemikaaliseosta, joka koostuu natriumhydroksidista ja natriumsulfidista. Ainetta käytetään puulastujen hajottamiseen selluksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
