• Koirametsästä maatilan sivuelinkeino? ”Koiranomistajia tulee eri puolilta Suomea”

    Metsästyskoirilla on nykyisin pulaa turvallisista harjoitusalueista. Tähän tarpeeseen vastaa Suodenniemellä toimiva Mikkolanlahden koira-alue.
    Tilaajalle
    Mikkolanlahden koira-alue on yhteensä 12 hehtaaria, sisältäen peltoa, metsää ja rantaa sekä ison aidatun alueen.
    Mikkolanlahden koira-alue on yhteensä 12 hehtaaria, sisältäen peltoa, metsää ja rantaa sekä ison aidatun alueen. Kuva: Mikkolan tila
    Metsä|Erä
    5.4.202522:00
    Eija Vallinheimo
    Sastamala

    Erilaisia koirametsiä on viime vuosina syntynyt kuin sieniä sateella. Tarkkaa tietoa koirametsien määrästä ei ole, sillä niiden perustaminen ei vaadi erityisiä lupia.

    Vielä muutama vuosi sitten koirametsiä oli parisenkymmentä, nyt erilaisia koirille varattuja alueita on jo arviolta ainakin 150 eri puolilla Suomea.

    Suurin osa koirametsistä on yksityisomisteisia ja ne vuokrataan yksityiskäyttöön joko tunniksi tai pidemmäksi ajaksi. Perinteisiin koirapuistoihin verrattuna koirametsät ovat isompia ja maastoltaan monipuolisempia.

    Yksi suurimmista koirien ulkoilualueista sijaitsee Sastamalan Suodenniemellä, jossa koirille on varattu yhteensä 12 hehtaarin alue. Koirat voivat tehdä alueella erilaisia treenejä tarpeen mukaan niin pellolla, metsässä kuin vedessä.

    Videolla Katri Välimaa treenaa 3-vuotiaan labradorinnoutaja Kössin kanssa. Aitaus varmistaa, että treenaus sujuu turvallisesti.

    0:00
    0:00

    Mikkolanlahden koira-alueen yrittäjät Olli Mikkola ja Anniina Räsänen avasivat alueen vuonna 2022 koronan jälkimainingeissa. Seuraavana vuonna alueelle rakennettiin lähes kolmen hehtaarin kokoinen aidattu alue.

    Idea aidattuun alueeseen lähti omasta tarpeesta, sillä pariskunnalla on itsellään kahdeksan metsästyskoiraa, joista viisi on jämtlanninpystykorvia, kaksi pohjanpystykorvaa ja yksi on käyttölinjainen englanninspringerspanieli.

    Olli Mikkolan ja Anniina Räsäsen koira-alueella voi viettää aikaa vaikka nuotiotulilla.
    Olli Mikkolan ja Anniina Räsäsen koira-alueella voi viettää aikaa vaikka nuotiotulilla.  Kuva: Eija Vallinheimo

    Koira-alueen suurin investointi oli tarpeeksi jykevän ja turvallisen aidan rakentaminen, mutta muutoin koira-alueen ylläpito sopii hyvin maatalousyrittäjinäkin toimivan pariskunnan sivutoimeksi.

    Luvallisten harjoitusalueiden lisääntymin ja alueiden kaupallistaminen onkin tuonut uutta liiketoimintaa myös maaseudulle.

    ”Ihmiset kiinnittävät nykyisin enemmän huomiota koirien hyvinvointiin. Koirille halutaan antaa mahdollisuus liikkua vapaana ja viettää oikeaa koiran elämää. Aidatulle alueelle koiranomistajat voivat täysin huoletta päästää koiran vapaasti juoksemaan.”

    ”Meidän koira-alue on osoittanut suosituksi ja koiranomistajia tulee eri puolilta Suomea. Eniten väkeä käy kesällä ja syksyllä, kun treenataan erilaisia kokeita ja metsästyskautta varten”.

    Aidatulla alueella on tarpeeksi tilaa isommillekin koirille juosta vapaana.
    Aidatulla alueella on tarpeeksi tilaa isommillekin koirille juosta vapaana. Kuva: Eija Vallinheimo

    Mikkolanlahden koira-aluetta vuokrataan usein isommalla porukalla. Alueella on järjestetty erilaisia koulutuksia, kennelpäiviä, koetapahtumia ja rotutapaamisia.

    Metsästyskoirien treenaamispaikkoja on koko ajan vaikeampaa löytää.

    ”Monessa paikassa susia on niin paljon, että metsästyskoiria ei voi päästää joka paikassa lainkaan vapaaksi. Toisaalta esimerkiksi koirille sallittujen ja sopivien uimapaikkojen löytäminen on monesti hankalaa.”

    ”Kesäisin täällä on paljon noutajia, spanieleita ja seisojia, jotka harjoittelevat vesinoutoa. Olemme järjestäneet myös erilaisia matalan kynnyksen iltoja, jolloin voi tulla tutustumaan lajiin ja harjoittelemaan muiden kanssa”, Anniina Räsänen kertoo.

    Koirien kiinnipito

    Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa 1. maaliskuuta ja päättyy 19. elokuuta.

    Koiraa saa pitää vapaana ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella. Koirametsät ovat koirille ja heidän omistajilleen tarkoitettuja ulkoilualueita, jossa koirat voivat olla vapaana myös kiinnipitoaikana.

    Vapaana harjoitteleminen vaatii luvan maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta.

    Kiinnipitomääräyksestä saadaan poiketa myös, kun muuta kuin ajamalla työskentelevää metsästyskoiraa käytetään metsästyksessä, tai kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan. Lisäksi Suomen riistakeskus voi koirakokeen pitämiseksi tai koiran kouluttamiseksi antaa luvan poiketa kiinnipitovelvollisuudesta.

    Lähde: Kennelliitto

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle