• Tiesitkö, että koira ei erota ruokasieniä myrkkysienistä? Toimi näin, jos epäilet koirasi saaneen myrkytyksen

    Koiranomistajan kannattaa olla tarkkana sienimetsällä, sillä lemmikin suuhun päätynyt myrkkysieni voi johtaa pahimmillaan jopa eläimen kuolemaan.
    Sienimyrkytyksen oireet vaihtelevat niin koiralla kuin ihmiselläkin myrkyn laadusta riippuen. Kuvituskuva.
    Sienimyrkytyksen oireet vaihtelevat niin koiralla kuin ihmiselläkin myrkyn laadusta riippuen. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Luonto
    6.8.202423:00
    Eino Haase

    Loppukesästä metsäretkiä tekevän koiranomistajan on syytä kiinnittää jälleen huomiota siihen, ettei oma lemmikki pääse maistelemaan myrkyllisiä sieniä.

    Erityistä tarkkaavaisuutta koiranomistajalta vaaditaan, sillä koira ei erota myrkkysieniä ruokasienistä, Evidensia Eläinlääkäripalvelut muistuttaa tiedotteessaan.

    Suomessa kasvavia hengenvaarallisia myrkkysieniä ovat Ruokaviraston mukaan esimerkiksi valkokärpässieni, punakärpässieni, pulkkosieni ja myrkkynääpikkä. Alkukesästä koiranomistajan on syytä olla varovainen myös korvasienien kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Sinilevä on haitallista paitsi ihmisille, myös lemmikkieläimille.

      Tunnistatko lemmikkisi sinilevämyrkytyksen oireet? – voi johtaa kuolemaan jo tunnissa

    Mikäli koira onnistuu maistamaan myrkyllistä sientä, on suositeltavaa ottaa yhteys eläinlääkäriin välittömästi. Parantumisennusteen kannalta nopeus on valttia, ja jo kotioloissa voi tehdä paljon.

    Parhaiten koira toipuu sienimyrkytyksestä, kun sieni saadaan pois elimistöstä mahdollisimman nopeasti.

    Mikäli koiran tajunnantason on vielä hyvä, voidaan koiraa ensiapuna oksennuttaa esimerkiksi vetyperoksidilla. Jos myrkyllisen sienen syömisestä taas on kulunut alle kaksi tuntia, voi koiralle antaa lääkehiiltä eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti oksettamisen jälkeen.

    Kaiken keskiössä on aina myrkytysoireiden tunnistus, sillä se auttaa parhaimman mahdollisen hoidon määrittelemisessä, Evidensia Eläinlääkäripalveluista todetaan. Koska eri sienet sisältävät eri sienimyrkkyjä, voivat koiran oireet vaihdella myrkyn koostumuksesta riippuen.

    Mikäli koiran syömän sienen tunnistus aiheuttaa vaikeuksia, on sienestä suositeltavaa ottaa esimerkiksi kuva. Myös tieto sienen kasvupaikasta voi auttaa sienen tunnistamisessa.

    Myrkyllisiä Suomessa esiintyviä sieniä

    Harmaamustesieni, Isorusokas, Kangaskärpässieni, Kavalakärpässieni, Keltakärpässieni, Pantterikärpässieni, Punakärpässieni, Ruskokärpässieni, Valkokärpässieni, Kitkerälahokka, Myrkkynääpikkä, Pisamavalmuska, Pulkkosieni, Risakkaat, Suippumyrkkyseitikki

    Lähde: Ruokaviraston listaus myrkyllisimmistä sienistä.

    Vaarallisimpia myrkkysienistä ovat amanitiinia sisältävät yksilöt, kuten valkokärpässieni ja kavalakärpässieni. Nämä sienilajit voivat aiheuttaa akuutin maksavaurion, joka voi johtaa usein jopa kuolemaan.

    Muskariinia sisältävät sienet, kuten risakkaat ja malikkaat sen sijaan aiheuttavat helposti havaittavia oireita. Koira saattaa esimerkiksi kuolata, oksennella ja ripuloida rajusti. Myös pupillit voivat pienentyä ja sydämen syketaso laskea.

    Punainen kärpässieni ja ruskokärpässieni sekä madonlakit taas aiheuttavat edellä mainittujen oireiden lisäksi myös neurologisia oireita kuten hoipertelua, koordinaatiohäiriöitä ja uneliaisuutta.

    Lisää aiheesta
    • Puhdasta vettä on oltava lemmikeille aina tarjolla.

      Helle, lasinsirut, sammakot ja hyönteismyrkyt – lista lemmikkiä uhkaavista kesäkiusoista

    • Koira saa ampiaisen piston yleensä kuonoonsa.

      Lemmikit | Ampiaisen pisto voi olla pahimmillaan jopa hengenvaarallinen allergiselle lemmikille − näin pistoksen oireita voi lievittää

    • Kyltti ei ole laitumen reunassa huvin vuoksi, vaan sille on todella vakava syy.

      Maidontuotanto | Ethän ulkoiluta koiria kenenkään laitumella tai säilörehupellolla? Savolaisella maitotilalla ikävä tautitartunta, lähteenä jokin koiraeläin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle