• Puun hinta viikolla 25: Kuitupuun hintojen nousu jatkui

    Tukin hintojen nousu on hidastunut kesäkuussa.
    Tilaajalle
    Kuitupuun hintojen nousu on jatkunut kesäkuussa.
    Kuitupuun hintojen nousu on jatkunut kesäkuussa. Kuva: Kankaanpää Jaana
    Metsä|Metsäteollisuus
    17.6.202416:09
    Jarmo Palokallio

    Puukaupassa on meneillään normaali hiljeneminen kesälomakauteen. Kuitupuun kantohinnat pysyivät silti viime viikollakin nousussa.

    Metsäteollisuus ry:n jäsenten puukaupat putosivat viime viikolla alle 0,8 miljoonaan kuutioon. Se on edelleen melkoinen määrä, mutta silti lähes puolet vähemmän kuin edellisviikolla.

    Kantohinnoissa kesäkuu katkaisi tukin hintojen ripeimmän nousun. Viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla kuusitukista maksettiin silti keskimäärin lähes 83 euroa kuutiometriltä.

    Koivutukin hinta kääntyi jo laskuun. Siitä maksettiin viime viikolla keskimäärin 66,6 euroa kuutiolta.

    Sen sijaan kuitupuun hintojen nousu on jatkunut kesäkuussa. Mäntykuitupuusta maksettiin viime viikolla jo 31,7 euron keskihintaa kuutiolta. Sen hinta oli viime kesän lopulla noin 23 eurossa kuutiolta.

    Artikkelin aiheet
    puun hinta
    kuitupuu
    tukkipuu
    puukauppa
    Metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa