• Into uudistushakkuisiin romahti yksityismetsissä

    Yksityismetsänomistajat ilmoittivat marraskuussa uudistushakkuusta 8 300 hehtaarilta. Määrä oli viime vuoden marraskuussa 80 prosenttia suurempi, ilmenee Tapion tilastosta.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    20.12.201116:17
    MT toimitus

    Metsähallitus ja metsäyhtiöt ilmoittivat marraskuussa uudistushakkuisiin 4 100 hehtaaria eli likimain samat määrät kuin edellisenkin vuoden marraskuussa.

    Tammi-marraskuussa on Suomessa ilmoitettu hakkuisiin metsiä kaikkiaan 576 000 hehtaaria, kun viime vuonna hakkuuilmoitus tehtiin vastaavalla jaksolla yli 730 000 hehtaarilta.

    Kasvatushakkuista tehtiin ilmoituksia koko maassa tammi-marraskuussa noin 441 000 hehtaarilta, määrä jää viime vuodesta vajaan viidenneksen.

    Tapion mukaan metsänkäyttöilmoitusten määrät ovat vaihdelleet voimakkaasti viime vuosina. Vaikka euron käyttöönotto on tuonut vakautta rahamarkkinoille, se ei ole poistanut puun kysynnän ja käytön voimakkaita vaihteluita.

    ”Metsätaloudelle, teollisuudelle ja kansantaloudelle on tärkeää löytää uusia puun käyttömuotoja, jotta metsiemme valtavat mahdollisuudet saadaan täysimääräisinä käyttöön”, muistuttaa Suomen metsäkeskuksen va. johtaja Ari Eini .

    Artikkelin aiheet
    uudistushakkuu
    yksityismetsät
    metsätalous
    Tapio
    metsäkeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio