• Pohjavesien suojelua tehostetaan

    Metsä
    27.8.201416:00
    Jukka Koivula

    Hallitus haluaa tehostaa pohjavesien suojelua.

    Valtioneuvosto julkaisi perjantaina esityksen, jossa vesienhoidon ja merenhoidon järjestämistä koskevaan lakiin lisätään uusi kirjaus koskien pohjavesien rajaamista ja luokittelua sekä suojelusuunnitelmia.

    Nykyisin pohjavesialueiden rajaaminen perustuu lainsäädännön sijaan hallinnolliseen ohjeistukseen.

    Esityksellä pyritään parantamaan eri toimijoiden oikeusturvaa täsmentämällä sääntelyä. Lisäksi lakiesityksessä säädettäisiin osallistumismahdollisuuksista ja tiedottamisesta, kun luokitusta ja suojelusuunnitelmaa valmistellaan.

    ”Kyllähän tässä otetaan askel oikeaan suuntaan, kun yhteisiä pelisääntöjä ollaan selkeyttämässä”, toteaa MTK:n lakimies Minna Ojanperä.

    Nykyisen vesilain käsittelyn yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus selvittää pohjavesialueiden kartoitusta, luokituksia ja käyttöä, sekä suojelusuunnitelmia koskevat lainsäädännölliset kehittämistarpeet.

    Ojanperän mielestä pohjavesialueiden paikantamisessa olisi vielä paljon parannettavaa.

    ”Perusongelma on usein, että pohjavesialueiden rajaukset perustuvat osin vanhentuneisiin karttoihin. Olisi tehtävä lisää hydrogeologisia tutkimuksia.”

    Ympäristöministeriö on valmistellut säännökset laajapohjaisessa työryhmässä laaditun raportin pohjalta.

    MTK oli mukana asiaa käsitelleessä pohjavesityöryhmässä.

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pohjavesien suojelu
    pohjavedet
    Valtioneuvosto
    Ympäristöministeriö
    vesilaki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle