• Euroopan suurin kiitää Lapissa - kyytiin sata mottia

    Lapin maanteillä voi nyt bongata 104-tonnisen ajoneuvoyhdistelmän.
    104-tonninen jättirekka kuljettaa puuta Inarista Rovaniemen puuterminaaliin. Yhdistelmän kyytiin mahtuu sata mottia puuta.
    104-tonninen jättirekka kuljettaa puuta Inarista Rovaniemen puuterminaaliin. Yhdistelmän kyytiin mahtuu sata mottia puuta. Kuva: Jouko Siekkinen
    Metsä
    7.10.201516:19
    Suvi Jylhänlehto

    Tonnipainoltaan Euroopan suurin rekka aloitti sunnuntaina Metsähallituksen puukuljetukset Inarin ja Rovaniemen välisellä reitillä.

    Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi myönsi maaliskuussa Ketosen Kuljetukselle kokeiluluvan 104-tonniselle jättirekalle Inarin ja Kemin välille. Lupa on voimassa vuoden 2019 loppuun.

    Yhdistelmän rakentamisessa meni aikaa, joten 104-tonninen pääsi vasta nyt aloittamaan liikennöinnin.

    Metsähallitus on vuodesta 2007 asti pyrkinyt edistämään puurekkojen hyötykuorman kasvattamista. Yrittäjät hakevat poikkeusluvat Trafilta kuitenkin itsenäisesti.

    Kun rekan koko kasvaa, edestakaiset matkat vähenevät. ”Silloin säästetään polttoaine- ja työvoimakustannuksissa. Teiden ja ympäristön rasitus vähenevät”, Metsähallituksen kehittämisasiantuntija Ari Siekkinen Rovaniemeltä sanoi, kun kokeilulupa myönnettiin ( MT 25.3.15)

    104-tonninen rekka kuljettaa puuta vain runkoreiteillä. Metsästä puut syötetään pienemmillä ajoneuvoyhdistelmillä.

    Jätin kaltaiset yhdistelmät hoitavat tulevaisuudessa pitkien matkojen kuljetukset erityisesti siellä, missä junakuljetus ei ole mahdollista, Siekkinen visioi.

    Paripyörät ja akseleiden määrän lisääntyminen takaavat Siekkisen mukaan, etteivät tiet rasitu tavallista enempää.

    Artikkelin aiheet
    Lapin rekka
    Metsähallitus
    puukuljetus
    raskas kalusto
    Inari–Rovaniemi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle