• MTK lähtee Finnpulp Oy:n osakkaaksi

    Sellutehtaan osakkaaksi lähteminen osoittaa MTK:n luottamusta biotalouden kasvuun.
    Juha Marttila valittiin maanantaina pohjoismaisten tuottajajärjestöjen yhteistyöryhmän johtoon kahdeksi vuodeksi.
    Juha Marttila valittiin maanantaina pohjoismaisten tuottajajärjestöjen yhteistyöryhmän johtoon kahdeksi vuodeksi. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    5.5.201512:05
    MT toimitus

    Finnpulp Oy valmistelee Kuopioon 1,4 miljardin euron tehdasinvestointia havusellun ja muiden biotuotteiden tuotantoon. MTK:n ja kahden suomalaisen teollisen sijoittajan mukaantulo vahvistaa Finnpulp Oy:n hanketta, joka on Suomen historian suurin biotalousinvestointi.

    "Päätöksemme taustalla on vahva luottamus biotalouden kasvuun ja Suomen metsäalan kilpailukykyyn", sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

    "Maailma tarvitsee selvästi enemmän uusiutuvista luonnonvaroista kestävästi valmistettuja tuotteita. Tässä vallankumouksessa haluamme olla mukana", Marttila toteaa.

    MTK:n mukaan puuta on paljon reservissä, metsät kasvavat ennätystahtia ja alan osaaminen on Suomessa maailman kärkeä. Uudet investoinnit puuta käyttävään teollisuuteen kannustavat hyvään metsänhoitoon, tuovat työtä suomalaisille ja edistävät ilmastonmuutoksen torjuntaa.

    "Puumarkkinoiden toimintaa on viime vuosina kehitetty määrätietoisesti. Sadattuhannet metsänomistajat ovat vastanneet haasteeseen ja markkinoilla on merkittävä puun ylitarjontatilanne. Uuden tehtaan puuhuolto ei siten ole ongelma", Marttila sanoo.

    MTK uskoo, että uusi hallitus valmistelee selkeän ohjelman puumarkkinoiden varmistamiseksi myös tulevaisuutta ajatellen.

    "Kun metsänomistajien sukupolvenvaihdoksia edistetään ja metsätilojen koko kasvaa maltillisesti, saadaan markkinoille lisää puuta Finnpulpin tehtaan tarvitsema määrä", Marttila sanoo.

    MTK sijoittaa Finnpulp Oy:n osakepääomaan 500 000 euroa. MTK tekee päätökset lisäsijoituksista yhtiöön myöhemmin.

    Artikkelin aiheet
    MTK
    Finnpulp Oy
    biotalous
    sellutehdas
    Kuopio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua