• Foex alkaa julkaistapuun hintaindeksejä

    Metsä
    14.3.201415:00
    MT toimitus

    Sellun, paperin ja puupohjaisen bioenergian hintoja seuraava Foex alkaa julkaista kahta kaupallista puunhintaindeksiä.

    Tukkipuu (PIX Sawlogs Finland) sisältää havutukkipuun hinnat. Kuitupuu (PIX Pulpwood Finland) kattaa sekä havu- että koivukuitupuun hinnat.

    Indeksien julkaisua pohjustettiin Vision Hunters Oy:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön selvityksessä.

    Puunhintaindeksit perustuvat Metsäntutkimuslaitoksen kantohintatilastoihin. Tulevaisuudessa indeksien tietopohjaa on suunnitteilla laajentaa myös metsänhoitoyhdistysten hintatiedoilla.

    Kuukausittain julkaistavien hintaindeksien yksikkö on euroa kuutiometriä kohti. Indeksit on painotettu alueittaisten ja puulajeittaisten määrien kolmen kuukauden liukuvalla keskiarvolla.

    Kuten Foexin muissakin indekseissä, ääriarvot poistetaan ennen indeksiarvon laskemista.

    Ensimmäinen virallinen, tammikuun luvuilla laskettu indeksiarvo on tukkipuulle 55,97 euroa kuutiometriltä ja kuitupuulle 16,31 euroa kuutiometriltä.

    Verrattuna vuotta aiempaan epäviralliseen indeksihistoriaan, tukkipuun indeksi on nyt yli 2,5 euroa ja kuitupuun lähes 0,3 euroa korkeammalla.

    Foexin toimitusjohtaja Timo Teräs uskoo puunhintaindeksien olevan tärkeä askel myös koko Suomen puuhuollon kannalta.

    ”Indeksejä voivat hyödyntää sekä yksityiset puunmyyjät ja puuta ostava teollisuus että koneyrittäjät ja muut viiteryhmät. Puunhintaindeksit laajentavat Foexin indeksiperheen kattamaan myös puunjalostusketjun tärkeän alkupisteen”, Teräs sanoo.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Foex
    puun hintaindeksi
    metsätalous
    biotalous
    puunjalostus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio