• Metsäjättien entiset pomot tienasivat enemmän kuin nykyiset

    UPM:n toimitusjohtajan tuloja ei näe verotiedoista, koska hän on kirjoilla ulkomailla.
    Tilaajalle
    Jussi Pesonen ja Ilkka Hämälä.
    Jussi Pesonen ja Ilkka Hämälä. Kuva: Maria Miklas
    Metsä|Talous
    12.11.202511:10
    Jukka Hämäläinen

    Metsäjättien johtajista Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström ansaitsi viime vuonna 1 492 461 euroa (1,8 miljoonaa euroa 2023). Heinäkuun alusta 2025 aloittaneen Metsä Groupin pääjohtajan Jussi Vanhasen tulot olivat 330 522 euroa (0,4).

    UPM-Kymmenen toimitusjohtajalla Massimo Reynaudolla ei näy Suomessa verotettavia tuloja. Hän on kirjoilla Italiassa.

    Vuoden 2024 verotiedot julkistettiin tänään. MT:n julkaisemiin metsäalan henkilöiden tuloihin on laskettu yhteen sekä palkka- että pääomatulot.

    Metsäjättien nykyisten johtajien tulot jäivät eläkkeellä olevien entisten johtajien varjoon. UPM:n ex-toimitusjohtaja Jussi Pesosen tulot olivat 5 715 393 euroa (6,2). Metsä Groupin edellinen toimitusjohtaja Ilkka Hämälä ansaitsi 3 596 005 euroa (1,6).

    Myös suurten metsäyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat ansaitsivat mukavasti. Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan tienasi 2 388 641 (2,4) ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth 10 816 073 euroa (1,9). Ehrnroothin tuloja saattaa osaltaan selittää se, että hän oli hissiyhtiö Koneen toimitusjohtaja vuonna 2023. Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jussi Linnaranta hankki 380 244 euroa (0,6).

    Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio ansaitsi 1 608 107 euroa (2,5). Joukio luopui toimitusjohtajan paikasta tämän vuoden keväällä.

    ”Suurten metsäyhtiöiden hallitusten puheenjohtajatkin ansaitsivat mukavasti.”

    Stora Enson Suomen maajohtajan Seppo Parvin tulot olivat 821 696 euroa (1,1). Parvi jätti tehtävänsä vuoden 2024 lopulla. UPM:n globaaleista metsäasioista vastaava johtaja Sauli Brander tienasi 389 245 euroa (0,7). Brander jätti tehtävänsä UPM:llä tänä vuonna ja siirtyy ensi huhtikuussa Metsä Groupiin.

    Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppanen hankki viime vuonna 538 929 (0,3) ja Stora Enson Suomen metsäjohtaja Janne Partanen 250 308 euroa (0,3). Partanen jätti tehtävänsä vuoden 2024 lopulla. UPM:n Suomen metsäjohtaja Antti Koulumies ansaitsi 178 208 euroa (0,2). Koulumies vaihtoi työpaikkaa tänä vuonna.

    Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan Paula Lehtomäen tulot olivat 331 726 (0,3) ja Metsäteollisuuden metsäjohtajan Karoliina Niemen 152 612 euroa.

    Metsähallituksen toimitusjohtaja Juha Niemelä ansaitsi 341 316 (0,3) ja Tapion toimitusjohtaja Anne Ilola 216 755 euroa (0,2).

    Sahajohtajien tulot kerromme eri jutussa.

    Julkistetuissa luvuissa eivät näy henkilöiden kaikki mahdolliset tulot, sillä listaus ei ota huomioon esimerkiksi verovapaita etuuksia eikä verovapaita pääomatuloja.

    Lisää aiheesta
    • Petteri Virranniemi ylsi kovatuloisten kärkijoukkoon perheyhtiö Pölkyn myynnillä itävaltalaisille.

      Talous | Pölkyn sahan myyneet Virranniemet tienasivat kymmeniä miljoonia – miljoonien tuloihin ylsi metsäalalta moni muukin

    • Pekka Kopra.

      Talous | Metsäsektorin suurituloisin oli Versowoodin myynnillä rikastunut Pekka Kopra 53,9 miljoonan tuloilla – oli Suomen toiseksi suurituloisin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle