• Metsämiesten Säätiöstä haettiin apurahoja tälle vuodelle yli 4 miljoonaa euroa

    Haettavat summat ovat suurentuneet. Jaossa on 1,6 miljoonaa euroa.
    Metsämiesten Säätiön hallitus päättää vuoden 2019 apurahoista 13.3.
    Metsämiesten Säätiön hallitus päättää vuoden 2019 apurahoista 13.3. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    1.2.201918:56
    Katja Lamminen

    Tammikuun lopussa päättyneessä Metsämiesten Säätiön vuoden 2019 apurahojen haussa jätettiin 246 apuraha-anomusta, joiden yhteissumma on 4,1 miljoonaa euroa.

    Haettu kokonaissumma kasvoi merkittävästi, 493 000 euroa eli 14 prosenttia. Samalla hakemusten lukumäärä pieneni 19 kappaleella eli 7 prosentilla.

    Säätiön apurahat olivat nyt ensimmäistä kertaa jaossa viime marraskuussa julkistetun uuden strategian mukaisesti. Hakemuksia kertyi kaikkiin painopistealueisiin reilusti kaksinumeroinen määrä kuhunkin, eli osaamiseen, hyvinvointiin, metsäkulttuuriin, verkostoihin, tunnettuuteen sekä ennakointiin.

    Jaettavan apurahan suuruus on 1,6 miljoonaa euroa. Säätiön hallitus päättää vuoden 2019 apurahoista 13.3. Päätöksen yhteenveto sekä kaikki vähintään 1 500 euron apurahan saajat julkistetaan samana päivänä Metsämiesten Säätiön kotisivuilla.

    Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen.

    Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein. Varat Säätiö saa sijoituksistaan metsäkiinteistöihin, vuokra-asuntoihin ja erityyppisiin finanssisijoituksiin. Viime vuosien lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat olleet tärkeä lisä toiminnan volyymin ja vaikuttavuuden kasvattamisessa.

    Artikkelin aiheet
    Metsämiesten Säätiö
    apurahat
    metsätalous
    hyvinvointi
    rahoitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle