• Puhelinoperaattorit luopuvat 3G-verkosta tämän vuoden aikana – vanhemmat riistakamerat tipahtavat hitaaseen 2G-verkkoon

    Kaikki kolme suurinta operaattoria ovat ilmoittaneet luopuvansa 3G-verkosta vuoden 2023 loppuun mennessä.
    Tilaajalle
    Moni vanhempi riistakamera, loukkuvahti ja koiratutka käyttää kuitenkin edelleen 3G-verkkoa.
    Moni vanhempi riistakamera, loukkuvahti ja koiratutka käyttää kuitenkin edelleen 3G-verkkoa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    1.8.202315:00
    Eija Vallinheimo

    Suomessa mobiilioperaattorit luopuvat 3G-matkapuhelinverkoista vaiheittain vuoden 2023 loppuun mennessä. Verkkoa on jo lakkautettu osassa maata. Jatkossa operaattorit haluavat panostaa uudempiin 4G- ja 5G-verkkoteknologioihin.

    Moni vanhempi riistakamera, loukkuvahti ja koiratutka käyttää kuitenkin edelleen 3G-verkkoa. Verkon lopettamisen myötä laitteet jäävät 2G:n varaan. 2G-verkko on hidas, minkä takia lähetysnopeus on heikko.

    Kameroiden ottamat valokuvat lähtevät kyllä 2G-verkossakin liikkeelle, mutta kuvat eivät välttämättä siirry enää reaaliajassa. Lisäksi videoiden kanssa lähetysnopeus ei välttämättä riitä, eivätkä videot pääse koskaan perille. Uusia laitteita hankittaessa on syytä varmistaa niiden toimivuus 4G- tai 5G-verkoissa.

    Myös 2G-toimilupien velvoitteita ja kestoa mietitään parhaillaan. Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt aiemmin lausuntoja erityisesti siitä, tulisiko yritykset jatkossakin toimilupaehdolla velvoittaa ylläpitämään 2G-teknologiaa mobiiliverkoissaan.

    Lausuntoaika päättyi 31. heinäkuuta. Vaikka 2G-verkossa liikkuu tällä hetkellä suhteellisen vähän dataa, verkossa on kuitenkin tällä hetkellä erittäin suuri määrä esimerkiksi sähkö- ja vesiverkkoihin liittyviä mittareita ja ohjauslaitteita, joiden elinkaari on pitkä ja joita asennetaan yhä käyttöön.

    3G-verkon liittymät, IoT-laitteet ja SIM-kortit on syytä päivittää hyvissä ajoin, jotta ne toimivat myös jatkossa. Jos sim-kortti on hankittu vuonna 2010 tai sen jälkeen, se toimii myös 4G- ja 5G-verkoissa. Tätä vanhemmat sim-kortit tulee vaihtaa uusiin.

    Suomessa on edelleen etenkin syrjäseuduilla katvealueita, joilla 4G- tai 5G-yhteydet toimivat melko huonosti. Operaattorit ovat lupautuneet laajentamaan modernimpien verkkojen kapasiteettia kattamaan nämä katvealueet ennen kuin 3G-yhteydet lakkaavat toimimasta.

    Lisää aiheesta
    • Eläimet ja kasvit | Katso video: Karhu hyökkäsi riistakameran kimppuun ja käsitteli sitä kovin ottein

    • Vasemmalta oikealle Reolink  Go PT, Reolink  Go, Burrel S12  HD + SMS Pro, Burrel S12 HD+SMS III, Uovision  Glory 4G LTE, Uovision  Compact 4G LTE ja Uovision UM595-2G SMS.

      Onko sinulla lähettävä riistakamera, mutta kuvaa ei kuulu? – Ongelmia aiheuttavat usein kameraan hankittu liittymä tai vastaanottavan sähköpostin asetukset

    • Monien tukiasemamastojen tekniikkaa päivitetään lähivuosina, kun mobiilioperaattorit rakentavat 5G-verkkoa. Operaattorit rakentavat valokuitua maaseudulle, mutta iso osa siitä on mastojen välillä. Vuoden 2020 lopussa 5G-tukiasemia oli Suomessa noin 3 000.

      5G kattaa vasta kaksi prosenttia Suomen pinta-alasta – Katso kartoista, missä 5G-verkko on ja miten valokuituverkkoa on rakennettu

    • Korttian kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Pihlaja näyttää nykyisen tietoliikennemaston sijainnin suhteessa kylätaloon.

      Kyläyhdistys haluaisi rakentaa Askolassa 5G-mastoon tukiaseman – "Hyvät yhteydet ovat välttämättömyys etätyössä ja muutenkin. Ne toisivat ehkä myös uusia asukkaita"

    • Valokuituverkon rakentamisen  kannattavuutta selvitetään Lapissa 15 kunnan alueella. Valokuitu­verkon takaisinmaksuaika on tyypillisesti 20–30 vuotta.

      Kuntalaiskyselyn mukaan verkkoyhteydet toimivat Lapissa parhaimmillaankin vain "keskinkertaisesti" — pohjoisessa selvitetään kattavan valokuituverkon rakentamisen kustannuksia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle