• Tuhka lihottaa suon puut tukeiksi

    Metsä
    8.6.201216:00
    MT toimitus

    Suomen suometsistä on noin puolet ensiharvennusiässä. Harvennusten tarve on iso. Tapiossa valmistuneiden ohjeiden mukaan männiköissä yksi harvennus, kunnostusojitus ja tuhkalannoitus tuottava hyvin tukkia ja parhaan kannattavuuden.

    Leudot talvet rajoittavat korjuuta. Uudella suovarustuksella koneet pysyvät turvemailla pinnalla myös kesällä.

    Tapio kuvaa ohjeissa turvemaille hyväksyttävät korjuujäljen vaatimukset kuten ajourien määrän ja leveyden sekä maasto- ja puustovaurioiden rajat.

    Uudet suometsän korjuukoneet edellyttävät muutoksia ohjeisiin, esimerkiksi leveät telat vaativat nykyistä leveämpiä ajouria.

    Tapio suosittelee suometsiin useiden tilojen ja toimijoiden yhteishankkeita. Väärässä järjestyksessä tehty toinen työvaihe voi pilata aiemmin tehdyn työn tulokset. Esimerkiksi huonosti ajoitetussa hakkuussa hakkuutähteet ja ojien yli ajo voivat tukkia ojituksen.

    Nuoren turvemaametsän hoito alkaa harvennushakkuulla, sitten annetaan puille tuhkaa, jonka jälkeen perataan ojat.

    Vesiensuojelukin vaatii metsänomistajien yhteistyötä. Kiintoaineet jäävät tehokkaimmin alueelle ojakohtaisilla lietekuopilla ja laskeutusaltailla, joissa virtaava vesi pysähtyy.

    Liukoisten ravinteiden kulkeutumista voi estää pintavalutuskentillä ja kosteikoilla. Tehokas toiminta edellyttää yleensä useita tiloja käsittävää suoaluetta. Yhteistyössä säästyy myös ojituksen, hakkuun ja tuhkan levityksen kuluja. MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suometsänhoito
    tuhkalannoitus
    harvennushakkuu
    ojitus
    vesiensuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle