Luonto voittaa ennallistamisessa – mutta voiko metsänomistajakin hyötyä?

Euroopan komission kesäkuussa laatima ehdotus EU:n ennallistamisasetuksesta on viime kuukausina herättänyt paljon huolta suomalaisten keskuudessa. Eniten keskustelua on käyty ennallistamisen vaikutuksista metsätalouteen sekä sen arvioiduista kustannuksista.

Erityisesti pienmetsänomistajat ovat ilmaisseet ymmärrettävän huolensa asetuksen vaikutuksista elinkeinonsa toteuttamiseen.

Arvio Suomelle ennallistamisasetuksesta koituvista kuluista on noin 900 miljoonaa euroa. Siitä viidennes eli noin 180 miljoonaa muodostuu metsiin liittyvistä toimista.

Komissio on kuitenkin arvioinut, että hyödyt tulevat olemaan taloudellisesti suuremmat kuin kustannukset, jopa 10 miljardia.

Metsänomistajien huolet on helppo ymmärtää, mutta on erikoista, että metsänomistajien etujärjestöt ovat kiinnittäneet vain vähän huomiota asetuksen moniin hyötyihin ja mahdollisuuksiin metsänomistajille.

Metsien osalta on asetuksessa laskettu hyödyiksi esimerkiksi maaperän ja veden laadun parantuminen, tulvien ehkäisy, hiilen sitomiseen liittyvät hyödyt sekä monipuolisesti eri puumateriaalien kasvattamisesta tuleva markkinahyöty.

Ennallistamisasetuksen toteutuessa myös luonnontuoteala tuo uusia mahdollisuuksia.

Vaikka hyödyt ja mahdollisuudet eivät ole luultavasti yhdellekään metsänomistajalle täysin uusia, ennallistamisasetuksen toteutuessa niiden merkitys kasvaa tulonsaantimahdollisuuksina.

Ennallistaminen ja luonnon monimuotoisuuden lisääminen suojaavat metsänomistajien omaisuutta muuttuvassa maailmassa.

Monimuotoisempi metsä pystyy kestämään huomattavasti paremmin ilmaston lämpenemisen aiheuttamia häiriöitä, kuten metsäpaloja, tuholaisia sekä kuivuutta. Näiden häiriöiden on nähty jo nyt lisääntyneen myös Suomessa ja ilmaston lämpenemisen jatkuessa ne yleistyvät kovaa vauhtia.

Asetuksen aiheuttamien kustannusten osalta on hyvä huomioida, että suurin osa niistä on päällekkäisiä nykyisen lainsäädännön kanssa.

Metsien osalta ennallistaminen tarkoittaa käytännössä toimia, joita jo nyt tehdään joka puolella Suomea. Metsien lahopuumäärien lisääminen, puiden eri-ikäisyyden turvaaminen ja metsien kytkeytyneisyyden lisääminen ovat esimerkkejä toimista, joista metsänomistajilla on jo paljon osaamista ja kokemusta Suomessa.

Näiden toimien lisääminen ei estä kestävän metsätalouden toteuttamista, vaan ovat sen edellytys.

On myös olennaista ymmärtää, että “valittavat keinot, mukaan lukien erilaiset ohjauskeinot, vaikuttavat merkittävästi kustannuksiin sekä siihen, kohdistuvatko kustannukset esimerkiksi valtiontalouteen, muuhun julkiseen sektoriin vai yksityiseen sektoriin” (ympäristöministeriö).

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomelle jää mahdollisuus päättää, miten ennallistamisasetusta lähdetään toteuttamaan ja kenelle kustannukset koituvat.

Pienmetsänomistajatkin voivat joutua muuttamaan toimintatapojaan, mutta mitä kustannuksiin tulee, heidän ei tule joutua suurimmiksi maksajiksi. Suuria voittoja tekevillä metsäyhtiöillä sen sijaan on merkittävämpi vastuu osallistua kustannuksiin.

Suomen valtio on sitoutunut luontokadon pysäyttämiseen vuoteen 2030 mennessä ja ennallistamisasetus on tärkeä askel kohti tavoitetta. Suomen tulee kantaa vastuu luontokadon pysäyttämisestä ja täten myös luonnon ennallistamisesta.

Tätä vastuuta ei voida sysätä metsänomistajien harteille. Suomen velvollisuus on tukien ohjaamisella ja kestävämpien vaihtoehtojen monipuolisella tarjoamisella varmistaa, että ennallistamisasetuksen toimeenpano on maanomistajille reilu ja taloudellisesti kannattava.

Jotkut kritisoivat ennallistamisasetusta siitä, että se palauttaa Suomen 1950-luvulle. Tästä ei suinkaan ole kyse.

Ennallistamisasetus on osa kehitystä, joka voi kasvattaa metsäluonnonvarojen arvoa ja monipuolistaa metsien taloudellisen hyödyntämisen mahdollisuuksia. Tutkimusten mukaan esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen myötä metsänomistajien saama tuotto voi nousta.

Asetus on osa isompaa murrosta metsätaloudessa kohti kestävämpää tuotantoa tulevaisuudessa. Tässä murroksessa metsätalouden toiminta asetetaan ekologisen kantokyvyn määrittämiin reunaehtoihin.

Metsänomistajien etujärjestöjen olisikin syytä keskittyä miettimään, miten metsänomistajien etu toteutuu osana muutosta sen sijaan, että välttämätöntä muutosta vastustetaan.

Otso Piitulainen

Reija Mikkola

Luonto-Liiton Metsäryhmä