• Metsätöissä on viisautta säästää omia voimiaan oleelliseen – liian huolellinen kasaaminen ei ole välttämättä järkevää

    Entisaikojen metsämaisemassa kolmemetriset kuitupuupinot olivat yleinen näky metsurihakkuilla. Vapaamittaisen kuitu- ja energiapuun yleistyttyä hakkaajan kannattaa kuitenkin panostaa yksinkertaisempaan kasaukseen.
    Kaottisen näköinen tilanne voikin olla aivan riittävä maataloustraktoripohjaiselle kalustolle. Kahden ja kolmen rangan kasat ovat riittävän suuria, ja niitä on helppo myös yhdistellä.
    Kaottisen näköinen tilanne voikin olla aivan riittävä maataloustraktoripohjaiselle kalustolle. Kahden ja kolmen rangan kasat ovat riittävän suuria, ja niitä on helppo myös yhdistellä.  Kuva: Tommi Hakala
    Metsä|Metsänhoito
    13.5.202308:00
    Tommi Hakala

    Puutavaran korjuussa hakkuu ja lähikuljetus elävät tiukassa yhteydessä – hakattiin puu sitten manuaalisesti metsurityönä tai koneellisesti harvesterilla. Koska kaadetut ja katkotut puut kerätään kuormaajalla maastosta kuormatilaan, on sopivasti kasattu puutavara nopeampaa ja helpompaa kerättävää. Oma lukunsa ovat syksyllä hakatut ja talvella kuljetettavat kuviot. Niiden kohdalla kohtuullisen kokoiset ja selkeästi merkityt kasat ovat tarpeellisia. Nyt käsitellään vain lyhyen aikajänteen hakkuun ja lähikuljetuksen yhdistelmää.

    Puutavaran kasaamisen ensimmäinen osuus tehdään jo ennen yhdenkään puun kaatamista. Kasaamisen tarpeeseen vaikuttaa eniten käytettävä kuljetuskalusto. Sen jälkeen kannattaa rauhassa miettiä puiden kaatojärjestys siten, että pölkkyjen siirtely minimoituu. Myös puulajit vaikuttavat kaatoon: nuorissa metsissä runsaammin pölkkyjä peittäviä oksia sisältävät kuuset kannattaa hakkuun kohdalta kaataa ensimmäisenä.

    Korjuuketjussa heikoin lenkki on ihmistyön osuus, joka on syytä minimoida. Esimerkiksi puita tulisi laittaa kasaan riittävästi, mutta ei liikaa. Kasaustyö vaatii ponnisteluja, kuluttaa energiaa ja on riskialtista selälle. Riittävän kasaamisen opettelu säästää voimia varsinaiseen hakkuutyöhön.

    Nostoliikkeet ovat helppo tapa "rikkoa itsensä" metsätöissä. Siksipä nostaminen on syytä minimoida. Jos nostaminen on tarpeen, se on järkevintä tehdä osittaisena nostona pölkyn kevyemmästä latvapäästä – pölkyn painavampi tyvipää kyllä seuraa kasalle asti mukana. Lisäksi jo katkonnassa kannattaa huomioida kasauksen keventäminen. Tyviosa on hyvä katkaista maksimipituiseksi ja siirrettävä latvaosa katkaistaan lyhyemmäksi sekä kevyemmäksi.

    Lue Koneviestin nettisivuilta, millä runkojen kantamisen voi korvata!

    Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

    Puutavarakuormain on järkevä hankinta omatoimiselle metsänomistajalle – näin hyödynnät kuormainta monipuolisesti metsätyössä

    Kauempana ajourasta olevien pölkkyjen poimimiseen ei tarvita aina vinssiä – pitopuumenetelmä mahdollistaa kauempana olevien puiden kuormauksen

    Nivelaisallisen metsäperävaunun käytös voi yllättää tottuneenkin käyttäjän – nivelaisan vaikutus vaunun painopisteeseen on merkittävä sekä tyhjänä että kuormattuna

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla