• Valitse tulisija tilan ja tarpeen mukaan – nykyaikaisen talon lämmitykseen saattaa riittää pienikin tulisija

    Tulisijat ovat hyötysuhteeltaan entistä parempia. Tämä merkitsee yleensä hyvää lämmitystehoa ja pieniä päästöjä.
    Tilaajalle
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    30.10.202010:00
    Jari Kupiainen

    Maassamme on Rakennustutkimus RTS:n mukaan yli kaksi miljoonaa tulisijaa. Takkoja, leivinuuneja ja kiukaita on pientaloissa sekä maatilojen asuinrakennuksissa. Kamiinoita ja puulämmitteisiä kiukaita suositaan esimerkiksi kesämökeillä, korjaamoilla, työhuoneissa ja retkituvissa. Vanhoissa kerrostaloasunnoissakin voi olla tulisijoja.

    Tulisijan tärkein tehtävä on lämmittää. Laite on usein varsinaisen järjestelmän kuten sähkö- tai hakelämmityksen, kauko-, maalämmön tai näiden yhdistelmien varajärjestelmä. Tulisija antaa lämpöä myös sähkökatkoksen aikana. Tulisijan käyttö vaatii halua, osaamista sekä kuivia polttopuita.

    Huoltovarmuuden lisäksi tulisija voi tuoda myös henkistä riippumattomuutta. Lämmittäjä saattaa tuntea pärjäävänsä säällä kuin säällä.

    Varaavan takan tulipesässä voi polttaa klapeja tai pellettejä. Tulikiven Raita-vuolukivitakkaa on saatavilla kolmessa vakiokorkeudessa. Pintavaihtoehdoissakin on valinnanvaraa.
    Varaavan takan tulipesässä voi polttaa klapeja tai pellettejä. Tulikiven Raita-vuolukivitakkaa on saatavilla kolmessa vakiokorkeudessa. Pintavaihtoehdoissakin on valinnanvaraa. Kuva: Tulikivi

    Uudis- ja korjauskohteisiin

    Maassamme myydään vuosittain noin 25 000 varaavaa tulisijaa ja kevyttulisijaa sekä 15 000 puulämmitteistä kiuasta. Näistä kaksi kolmannesta menee remonttikohteisiin ja yksi kolmannes uudisrakennuksiin. Useimpaan uuteen pientaloon asennetaankin tulisija. VTT:n mukaan sähkölämmittäjä voi talvipakkasilla korvata lämmitystarpeesta jopa puolet varaavan takan avulla.

    Kilo kuivaa polttopuuta sisältää noin neljä kilowattituntia energiaa. Mikäli rakennuksen vuotuinen lämmitysenergian kulutus on 20 000 kWh ja tulisijan hyötysuhde 80 prosenttia, tarvitaan 20 irtokuutiota eli noin 12 pinokuutiota koivupilkettä. Jos tulisija on lisälämmönlähde ja hyötysuhde 75 prosenttia, koivuklapeja kuluu seitsemän irtokuutiota eli noin neljä pinokuutiota.

    Nykyaikaisen talon lämmitykseen saattaa riittää entistä pienempi tulisija, ja erityisesti tämä koskee energiatehokkaita rakennuksia. Kun talo on hyvin rakennettu ja tiivis, pulmana saattaa olla liian tehokas tulisija, rakennuksen turha lämpiäminen ja jopa tuuletuksen tarve. Joissain takkamalleissa lämpöenergiaa varastoidaan veteen ja jaetaan lattialämpönä.

    Kiukaan päästöjä on saatu pudotettua tulipesän muotoilulla ja ohjatulla ilmankierrolla. Teho 15,9 kW, kivitila 200 kg, saunan maksimikoko 24 neliömetriä. Harvia Legend.
    Kiukaan päästöjä on saatu pudotettua tulipesän muotoilulla ja ohjatulla ilmankierrolla. Teho 15,9 kW, kivitila 200 kg, saunan maksimikoko 24 neliömetriä. Harvia Legend. Kuva: Harvia

    Tulisija kodin ja tarpeen mukaan

    Tulisijan tulee olla rakennukseen sopiva, hyötysuhteeltaan hyvä ja vähäpäästöinen mutta myös kodin sisustukseen ja henkeen istuva. Tulisijoissa käytetään energia­merkintää helpottamassa valintaa samaan tapaan kuin kodinkoneissa.

    Tärkeintä on, että asukas on tyytyväinen tuotteeseen laadun ja hinnan puolesta, ja tulisija lämmittää asunnon suunnitellulla tavalla. Varaava tulisija kuten takkauuni tulisi saada mahdollisimman keskelle asuntoa, jotta lämpö jakautuisi tasaisesti. Yksittäisen huoneen tulisijan paikan määrittelee usein se, missä savuhormi sijaitsee.

    Tulisijan ja savuhormin tulee sopia hyvin yhteen. Hormiin ei saa johtaa kuumempia savukaasuja kuin valmistaja suosittelee. Savupiipun tehtävä on viedä tulisijan savukaasut turvallisesti hormin kautta ulkoilmaan. Savupiippu valitaan tiili-, harkko- ja teräspiipun väliltä.

    Uuteen rakennukseen tulisijan voi hankkia suhteellisen vapaasti lämmitystarpeen, taloudellisten mahdollisuuksien ja ulkonäön perusteella. Vanhassa rakennuksessa pitää lisäksi huomioida lattian kantavuus, savuhormin kunto, korvausilman saanti ja paloturvallisuus. Mitä painavamman tulisijan valitsee, sen parempi laitteen lämmönvarauskyky yleensä on. Pienikin varaava tulisija voi luovuttaa lämpöä vielä vuorokauden jälkeen.

    Erilaisia tulisijatyyppejä

    Tulisijoja on suunniteltu erilaisiin asumistarpeisiin. Kivikuoppaan tehty avotuli oli taloustulisijan ensimmäinen muoto maassamme, idästä tullut kivikiuas puolestaan ensimmäinen varaava tulisija. Näistä kehittyi sisäänlämpiävä leivinuuni ja myöhemmin massiiviset takat ja takkauunit. Tulisijat jaotellaan painon, materiaalin ja lämmönvarauskyvyn mukaan kevyttulisijoihin ja varaaviin tulisijoihin.

    Kevyttulisijoja ovat kamiinat, kevyttakat, kiertoilmatakat, pienet liedet ja kiukaat. Varaaviin tulisijoihin luetaan takat, takkaleivinuunit, leivin­uunit, massiiviset liedet, pönttöuunit, keraamiset takat ja myös kertalämmitteinen kiuas. Kevyttulisijalla voi lämmittää huoneen, varaava tulisija luovuttaa lämpöä pitkään jopa koko asunnon tarpeisiin.

    Kamiinat ja kevyttakat valmistetaan teräksestä ja valuraudasta. Niiden lämmitysteho on kokoon ja painoon nähden korkea. Kevyttakan kuoriosa voi olla keramiikkaa, vuolukiveä tai käsiteltyä terästä. Kierto­ilmatakassa on takkasydän ja kuorirakenne. Kevyttakan ja kiertoilmatakan lämmitysaikaa ja lämmitystehoa voi säätää. Myös pellettiä polttava pellettitakka muistuttaa kiertoilmatakkaa.

    Kevyttulisijat painavat muutamasta kymmenestä useaan sataan kiloon ja voivat maksaa 200–2 000 euroa. Laitteet soveltuvat tiloihin, joissa lämpöä tarvitaan nopeasti ja polttopuita on hyvin saatavilla.

    Varaavat tulisijat tehdään lämmönkestävästä ja hyvin lämpöä johtavasta materiaalista kuten poltetuista tiilistä, vuolukivestä, luonnonkivestä tai valumassasta. Takka, pönttöuuni ja iso kiuas on tarkoitettu lämmittämiseen, leivinuuni ja liesi myös ruuan tekoon. Tulisijat voivat painaa 400–4 000 kiloa ja maksaa 500–10 000 euroa. Laitteet soveltuvat pää- tai varalämmityslähteeksi asuntoihin.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2020.

    Päästöt pieniksi

    • Suomessa 76 prosentilla omakotiasujista on varaava takka tai uuni, puukiuas on 37 prosentilla.
    • Puulämmitys vähentää Suomessa sähkönkulutusta yhden ydinvoimalayksikön verran.
    • Hyvässä tulisijassa on korkea kokonaishyötysuhde ja suuri lämmöntuotto. Varaavan tulisijan hyöty­suhde on 80–90, kevyttulisijan 70–80, kiukaan 50–75, avotakan 30–40 prosenttia.
    • Pienhiukkaspäästöjä vähennetään oikealla polttotekniikalla ja kuivilla polttopuilla. Tulisijojen uudet päästörajat tulevat voimaan vuoden 2022 alussa. Useiden valmistajien tulisijat täyttävät jo nyt uudet päästörajat.
    • Tulisija vaatii hyvän ja lämmönkestävyydeltään sopivan hormin.

    Käytä puhdasta ja kuivaa polttopuuta

    • Tulisijoissa voi polttaa puuta, joissakin malleissa myös pellettejä. Pelletit ovat teollisuuden sivuvirrasta kuten sahanpurusta valmistettuja ja muotoon puristettuja paloja, joilla on kokoonsa nähden suuri lämpöarvo. Pellettilämmittämisessä tulee varoa laitteen liiallista kuumenemista.
    • Klapeja pitää tehdä itse tai ostaa valmiina. Omien polttopuiden tekeminen vaatii metsää, viitseliäisyyttä ja sopivia työkaluja. Kerran päivässä lämmitettäessä klapeja voi kulua tavallisena talvena 2–5 kuutiometriä ja useampaa tulisijaa hyödynnettäessä 5–15 kuutiometriä.
    • Tulisija toimii parhaiten puhtailla ja kuivilla eli 15–20 kosteusprosentin klapeilla. Silloin päästöt ovat vähimmillään.
    • Puiden tulee mahtua hyvin palotilaan, eikä palotilaa pidä ahtaa täyteen.
    • Polttopuut kannattaa säilyttää ilmavassa, sateenpitävässä ja maanpinnan tasosta korkeammalla olevassa varastossa. Klapit tulee tuoda sisälle vuorokausi ennen polttamista.
    • Valmistajan ohjeista voi tarkistaa tulisijan käyttöön ja suojaetäisyyksiin liittyvät asiat. Rakennusmääräyskokoelmista selviää paloturvallisuuteen kuten savuhormiin ja rakenteisiin liittyvät vaatimukset.
    • Häkävaroitin on hyvä valinta tulisijaa käytettäessä, ja asukkaan tulee muistaa myös nuohous. Vakituisessa asunnossa nuohous tehdään vuosittain ja vapaa-ajan asunnoissa yleensä joka kolmas vuosi.
    Artikkelin aiheet
    tulisija
    lämmitys
    energia
    puulämmitys
    ekotehokkuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?