Ohjautuuko energiakäyttöön sellaista puuta, joka kelpaisi metsäteollisuuden jalostettavaksi?

Vuosi 2022 jäi metsäasioiden osalta mieleen erityisesti kiihkeän metsäpolitiikan vuotena. Paineita puun käytön vähentämiselle esitettiin niin ilmaston kuin luontokadon näkökulmasta sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Väiteltiin suojelualuemääristä, hiilinieluista ja hakkuutasoista sekä siitä, mihin puuta pitäisi käyttää ja mihin ei.

Kannattaa muistaa, että toistaiseksi Suomessa – paria maakuntaa lukuun ottamatta – on jääty vuotuisissa hakkuumäärissä kestävän hakkuusuunnitteen alle ja että puun määrä suomalaisissa metsissä on lisääntynyt jo vuosikymmenten ajan.

Oma kysymyksensä tietenkin on se, millainen painoarvo monimuotoisuus- ja hiilensidontakysymyksille annetaan kestävyyden rajoja määritettäessä.

Päätöksentekijöillä on hankala pulma ratkaistavaksi. Kilpailu puusta on muuttunut selvästi ärhäkämmäksi, kun kotimaisen puun kysyntä on nousussa. Vaikka venäläisen puun tuonnin päättyminen viime vuonna ei ollut Suomelle kohtalokasta, kaikilta vaaditaan sopeutumista uuteen tilanteeseen.

Tuotantonsa turvaamiseksi metsäteollisuuden tulee nyt löytää erityisesti venäläisen koivukuitupuun korvaava raaka-aine kotimaan metsistä. Venäläisen energian tuonnin päättyminen puolestaan kasvatti entisestään puupolttoaineiden merkitystä huoltovarmuudellemme.

Metsäteollisuuden ja ener­giantuotannon välinen sidos on vahva. Kattiloissa palava puu on lähinnä erilaisia metsäteollisuuden sivutuotteita. Niiden saatavuus riippuu metsäteollisuuden tuotantomääristä sekä puuta jalostavien tehtaiden sijainnista.

Tehtaiden yhteydessä sijaitsevat voimalaitokset tuottavat esimerkiksi mustalipeästä sekä kuoresta ja purusta energiaa tuotantotoiminnassa käytettäväksi ja usein myös ympäröivän asutuksen tarpeisiin.

Kauempana metsäteollisuustuotannosta puun energiakäyttö puolestaan perustuu pääosin metsähakkeeseen. Joissakin maakunnissa kuten Uudellamaalla sen varaan on laskettu paljon siirryttäessä fossiilisista kohti uusiutuvia.

Metsähakkeen osuus puupolttoaineiden kulutuksesta oli vuonna 2021 vajaa viidennes. Lämpö- ja voimalaitosten kuluttamasta metsähakkeesta viidenneksen eli 1,9 miljoonaa kuutiometriä puolestaan kattoi tuontihake, josta pääosa tuli Venäjältä. Sen lisäksi itäpuuta paloi metsäteollisuustuotteiden jalostuksesta syntyneinä sivutuotteina kuten mustalipeänä.

Venäläisperäisissä puupoltto­aineissa riittää korvattavaa, kun puun energiakäyttö ei ilmeisesti ole lähivuosina vähenemässä. Tuontienergia ei näytä tulevaisuuden vaihtoehdolta, turpeesta ollaan luopumassa, eivätkä rakenteilla olevat uusiutuvan energian lähteet pysty vielä yksin vastaamaan lisääntyvään kotimaiseen tarpeeseen.

Luonnonvarakeskus (Luke) ennusti viime syksynä, että metsähakkeen käyttö jopa hieman kasvaisi vuonna 2023 aiemmista ennätyslukemista ja että keskimääräinen laitoshinta nousisi jopa 20–30 prosenttia.

Nuorten metsien hoitorästejä Suomessa riittäisi potentiaalisiksi energiapuun korjuukohteiksi. Hoitorästejä on kannustettu purkamaan, mutta polttoaineiden korkea hinta on nostanut puuenergian hankintaketjun kustannuksia, mikä osuu erityisesti rästikohteiden korjuun kannattavuuteen. Hakkaaminen on hidasta, saanto jää pieneksi, ja kustannus korjattua energiapuukuutiometriä kohden nousee korkeaksi.

Puupolttoaineiden markkinatilanne on kääntänyt energia-alan toimijoiden katseita teollisuuspuun suuntaan.

Tilanne on Suomessa uusi, sillä aiemmin metsäteollisuusyritykset ovat maksaneet puusta merkittävästi korkeampaa hintaa kuin energia-alan toimijat. Tämä on ohjannut kuitu- ja tukkipuun teollisuustuotannon raaka-aineeksi.

Ainespuun energiakäytön ehkäisemistä on perinteisesti pidetty yhtenä puunkäytön kestävyysmittarina. Tilastotietojen mukaan tukki- ja kuitupuun hakkuut ovat olleet lähes yhtenevät verrattuna kotimaisen puun käyttöön eli metsäteollisuuteen menneen ja ulkomaille viedyn suomalaisen tukki- ja kuitupuun määriin (ks. viereisen sivun graafi).

Metsänomistajan kannalta markkinatilanne näyttää positiiviselta, kun puun hinnat ovat kohonneet, harvennuspuullekin riittää kysyntää ja ostajien puunhankinta-alueet ovat laajentuneet. Toisaalta useat poliitikot ja kansalaisjärjestöt kritisoivat puun energiakäyttöä, ja sitä vastaan on käyty myös aktiivista kampanjointia.

Aiemmin väitteet Suomen metsien hakkaamisesta energiaksi ovat olleet aiheettomia. Jatkossa väite ei ehkä olekaan täysin perätön, kun energiapuun kohonnut hinta ja yhtiöiden maksuvalmius vaihtoehtoisten polttoaineiden kallistuessa ajavat energiayhtiöitä kilpailemaan kuitupuukokoisesta puusta massateollisuuden kanssa.

Arvokkainta puuta eli tukkia tuskin alkaa jatkossakaan päätyä lämpökattilaan, ja tukin kasvattamiseenhan metsänomistajat loppujen lopuksi tähtäävät.

Metsäpoliittisesti kehitys on haastava. Parhaillaan keskustellaan jopa siitä, pitäisikö hakkuumääriä rajoittaa riittävän suuren hiilinielun turvaamiseksi.

Poliittisissa päätöksissä saatetaan pyrkiä ohjaamaan puuvirtoja niin, että teollisuuden mitta- ja laatuvaatimukset täyttävä puu päätyy jalostukseen.

Euroopan unionin bioenergian kestävyyskriteereissä esitetään keinoja ehkäistä puun päätymistä metsästä suoraan poltettavaksi ja halutaan edistää puuraaka-aineen jalostamista mahdollisimman korkean jalostusarvon tuotteiksi.

Energiaa kuitenkin tarvitaan, ja tarvittava energia tuotetaan tavalla tai toisella. Vaikka energiapuupinoissa saattaa näkyä myös metsäteollisuuden raaka-aineeksi kelpaavaa puuta, on epäselvää, missä määrin kuitupuuta todella päätyy lämpölaitosten kattiloihin. Tilastotkaan eivät anna tähän suoria vastauksia, koska teollisuudelle jalostuskelpoista puuta voidaan ostaa ja hakata myös energiapuuksi.

Sekin tulee muistaa, että energian tuotantotavat kehittyvät nyt vauhdilla.

Monimuotoisuus- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta tuuli- ja aurinkovoiman yleistyminen herättää paljon toiveita, vaikka kuluvana pakkastalvena uudet energialähteet eivät yksin riitä turvaamaan maamme energiahuoltoa.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2023.