• Imatran erä- ja luontokulttuurimuseon johtaja luottaa suunnitteilla olevan museon vetovoimaan

    Museota suunnitellaan parhaillaan kiivaasti samalla kun rahoituspäätöksiä odotetaan.
    Tilaajalle
    Erämuseosäätiö perustettiin suunnittelemaan,perustamaan ja operoimaan uutta valtakunnallistaSuomen Erä- ja luontokulttuurimuseota. Pia Paukku valittiin säätiön toimitusjohtajaksi 1.8.2022.
    Erämuseosäätiö perustettiin suunnittelemaan,perustamaan ja operoimaan uutta valtakunnallistaSuomen Erä- ja luontokulttuurimuseota. Pia Paukku valittiin säätiön toimitusjohtajaksi 1.8.2022. Kuva: Jani Kautto
    Metsä|Erä
    2.7.202321:00
    Eija Vallinheimo

    Uusi metsästykseen, kalastukseen ja luonnon virkistyskäyttöön keskittyvä museo on tarkoitus avata Imatralle vuonna 2027.

    "Hanke etenee hyvin ja olemme hyvin innostuneita. Tämä on ainutlaatuinen hanke, sillä uusia valtakunnallisia vastuumuseoita ei perusteta kovin usein. Ei voi kuin hymyillä", Suomen erämuseosäätiön toimitusjohtaja Pia Paukku kiteyttää tunnelmansa.

    Erä- ja luontokulttuurimuseon hankekilpailutuksen loppukahinoissa oli mukana muutama vuosi sitten kolme paikkakuntaa: Imatra, Pyhtää ja Riihimäki. Imatran vahvuutena nähtiin etenkin matkailupotentiaali.

    Imatran suunnitelmat perustuivat siihen, että museossa kävisi vuodessa peräti 100 000 kävijää. Kävijämäärätavoite on valtava. Esimerkiksi Luonnontieteellisessä museossa Helsingissä kävi viime vuonna noin 211 000 vierailijaa ja Riihimäen metsästysmuseossa kävijöitä oli vajaa 20 000.

    Museon suunnittelu on jouduttu aloitettamaan muuttuneessa maailmantilanteessa.

    Korona, kohonneet kustannukset tai Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama turistikato eivät kuitenkaan huolestuta Pia Paukkua.

    "Kotimaan matkailu oikeastaan vaan lisääntyi koronan myötä ja kasvu kohdistui erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomeen. Toisaalta esimerkiksi Saksassa on tällä hetkellä valtavaa kiinnostusta luontomatkailuun liittyviin teemoihin."

    "Venäläinen turismi painottui enemmän ostosmatkailuun. Vaikka yöpymisiä oli paljon, venäläiset eivät ennenkään näkyneet museoissa suhteessa rajanylityksiin."

    Imatran kaupungintalo kuvassa oikealla valmistui vuonna 1970 suunnittelukilpailun tuloksena. Nyt se on tarkoitus muuttaa museoksi.
    Imatran kaupungintalo kuvassa oikealla valmistui vuonna 1970 suunnittelukilpailun tuloksena. Nyt se on tarkoitus muuttaa museoksi. Kuva: imatra.kuvat.fi

    Toinen Imatran valintaa puoltanut seikka oli se, että suunnitelmissa Imatran vanha kaupungintalo muutetaan museoksi. Tämä nähtiin hiilineutraalina ja huomattavasti uudisrakennusta edullisempana vaihtoehtona.

    "Kaupungintalo on osoittautunut loistavaksi museokäyttöön. Se on muuntojoustava, joten siihen pystytään tekemään näyttelykierto, museopalvelu ja tarvittavat näyttelytekniset ratkaisut."

    Imatran kaupungintalon uusiokäyttö sopii myös museon konseptiin.
    Imatran kaupungintalon uusiokäyttö sopii myös museon konseptiin. Kuva: Jani Kautto

    Paukun mukaan museon yksi tavoite on tuoda esille myös sitä, miten suomalaisten luontosuhde on muuttunut aikojen saatossa.

    "Lähdemme siitä, että löydämme raikkaita näkökulmia ja luomme vetovoimaisia, moderneja ja elämyksellisiä näyttelyitä, jotka kertovat tarinoita metsästyksestä, kalastuksesta sekä suomalaisista eräperinteistä ja myös innostavat kävijöitä luontoharrastusten pariin."

    Suunnittelun jälkeen käynnistyy investointivaihe. Erämuseon osalta päätökset investointimiljoonista siirtyivät uuden hallituksen harkittaviksi.

    Eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi loppuvuodesta 2021 museon käynnistämiseen 500 000 euroa. Imatran erämuseon kustannusarvio on kuitenkin kasvanut ja rahan tarve on nyt yli 40 miljoonaa euroa. Imatran kaupunki on jo luvannut tarjouksessaan 14 miljoonan euron rahoituksen, loppuja odotetaan valtiolta.

    Uudelta hallitukselta odotetaankin nyt rahoituspäätöksiä.

    "Toivottavasti hallitus ymmärtää, mikä merkitys ja arvo uudella Erämuseolla on. Metsästykseltä ja kalastukselta puuttuu valtakunnallinen vastuumuseo eikä suomalaista luontokulttuuria systemaattisesti tallenna tällä hetkellä mikään museo”, Paukku toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Ilmakuvassa Imatran kaupungintalo

      Erä | Imatran Erä- ja luontokulttuurimuseosta kaavaillaan matkailukohdetta, joka tukee koko itäisen Suomen elinvoimaa

    • Hankkeen projektipäällikkö Timo Kukko tutkii sata vuotta sitten suljetun kalastusmuseon kokoelmia.

      Ikiaikainen tavoite erämuseon perustamiseksi etenee – metsästysmuseo toimii jo Riihimäellä, kalastusmuseo Suomesta puuttuu kokonaan

    • Imatran kaupungintalo kuvassa oikealla valmistui vuonna 1970 suunnittelukilpailun tuloksena. Julkisivujen hallitseva materiaali on lämpö- ja valonsäteitä heijastavaa erityislasia sekä pronssia.

      Imatra saa erä- ja luontokulttuurimuseon – Järvi-Suomen matkailupotentiaali ja mahdollisuus kaupungintalon uusiokäyttöön vetosivat

    • Eräkulttuurikeskuksen ilmeestä on jo tehty hahmotelmia.

      Kunnat lähtivät innolla kilvoittelemaan eräkulttuurimuseosta – tulevan museon sijainti on vielä avoin

    • Uusi perusnäyttelyosio Otso houkutteli kävijöitä.

      Metsästysmuseossa vieraili viime vuonna ensimmäistä kertaa yli 20 000 kävijää – vaikka museo oli auki vain osan vuodesta

    • Hankkeen projektipäällikkö Timo Kukko tutkii sata vuotta sitten suljetun kalastusmuseon kokoelmia.

      Ikiaikainen tavoite erämuseon perustamiseksi etenee – metsästysmuseo toimii jo Riihimäellä, kalastusmuseo Suomesta puuttuu kokonaan

    Artikkelin aiheet
    Imatran erä- ja luontokulttuurimuseo
    Imatra
    museohanke
    luontomatkailu
    Pia Paukku
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle