• Ranskan presidentti puoltaa suden metsästämisen helpottamista – Metsästäjäliitto: ”Suuri EU-maa tarvitaan tueksi”

    Ranskan susikanta on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja aiheuttaa ongelmia.
    Ranskan presidentin kanta suden suojelustatuksen muuttamisesta nähdään pohjoismaisissa metsästäjäjärjestöissä myönteisenä.
    Ranskan presidentin kanta suden suojelustatuksen muuttamisesta nähdään pohjoismaisissa metsästäjäjärjestöissä myönteisenä.  Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Luonto
    4.8.202212:15
    Jukka Hämäläinen

    Ranskan presidentin Emmanuel Macronin mielestä suden suojelustatusta EU:n luontodirektiivissä pitää lieventää. Ranskan susikanta on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja aiheuttaa ongelmia maanviljelijöille.

    Ranskan presidentin kanta nähdään pohjoismaisissa metsästäjäjärjestöissä myönteisenä, koska muutoksen aikaansaamiseen tarvittaisiin yksi suuri EU-maa, kertoo Metsästäjäliitto tiedotteessaan. Macron ilmaisi kantansa ranskalaismedian mukaan 21. heinäkuuta Etelä-Ranskassa pitämässään puheessa, jossa hän vaati myös valtion palkkaamien metsästäjien määrän lisäämistä susien kaatotavoitteen saavuttamiseksi.

    Ruotsin hallitus on jo ilmoittanut kannattavansa lievennystä.

    Suden suojelustatuksen muuttaminen tapahtuisi siirtämällä susi luontodirektiivin IV liitteestä V liitteeseen.

    Susi kuuluu suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltioita luontodirektiivin liitteen IV tiukasti suojeltuihin lajeihin. Direktiivi edellyttää, että jäsenvaltioiden on suojeltava susi tiukasti ja kiellettävä kaikki lajin yksilöiden tahallinen tappaminen.

    Metsästäjäliiton mukaan suden siirtäminen V liitteeseen mahdollistaisi joustavamman kansallisen päätöksenteon ja siten tehokkaamman puuttumisen ongelmia aiheuttaviin yksilöihin.

    Lisätty 4.8.2022 klo 14.39 lähdetieto Macronin puheesta.

    Lue myös:

    Ruotsin hallitus haluaa helpottaa susikannan hoitoa ‒ muutos EU-direktiiviin sallisi kannanhoidollisen metsästyksen

    Susien tappamien lampaiden määrät moninkertaistuneet – tämän verran menetetyistä lampaista korvataan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle