• Jälleen yksi saimaannorppa kuoli pyydykseen – jo kahdeksas tapaus tänä vuonna

    Tänä keväänä syntynyt uros menehtyi löysänieluiseen katiskaan alueella, jolla ei ole saimaannorppia suojelevia kalastusrajoituksia.
    Saimaannorppia kuolee pyydyskuolemiin vuosittain keskimäärin kuusi. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.
    Saimaannorppia kuolee pyydyskuolemiin vuosittain keskimäärin kuusi. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.  
    Metsä|Luonto
    23.6.202613:46
    STT

    Suur-Saimaalta Lappeenrannasta on löytynyt saimaannorpan kuutti hukkuneena katiskaan, kertoo Metsähallitus.

    Tänä keväänä syntynyt uros menehtyi löysänieluiseen katiskaan alueella, jolla ei ole saimaannorppia suojelevia kalastusrajoituksia. Pyydyksessä ei ollut lainmukaisia pyydysmerkkejä tai omistajatietoja.

    Tänä vuonna on ollut jo kahdeksan saimaannorpan pyydyskuolemaa. Edellinen tapaus sattui vain viikkoa aiemmin. Saimaannorppia kuolee pyydyskuolemiin vuosittain keskimäärin kuusi.

    Artikkelin aiheet
    saimaannorppa
    kalastus
    pyydyskuolema
    Metsähallitus
    Lappeenranta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle