Elokuun kallistuessa lopuilleen kesä alkaa olla takana. Pihan niitty- ja ketolaikut ovat menettäneet kukkaloistonsa, perhoset ja kimalaiset hakevat ateriansa viimeisistä pietaryrteistä, ahdekaunokeista, syysmaitiaisista ja sarjakeltanoista. Vaikka lämpimät päivät ja kesäiset säät jatkuisivat, aamuisin on kosteaa ja ilmassa on syksyn tuntua. Luonnon kalenterissa sivu on peruuttamattomasti kääntynyt.
Pihalintujen keskuudessa syksyn tuloon on valmistauduttu koko loppukesän. Kovinta kiirettä pitävät tervapääskyt, jotka lähtevät pitkälle muuttomatkalleen heti poikasten jätettyä pesäpöntön.
Sirppisiipien katoaminen jättää taivaalle aukon, jonka tänä kesänä paikkasivat parinkymmenen vuoden tauon jälkeen pihapesijöiksi palanneet haarapääskyt. Ne muurasivat pesän räystään alle ja munivat heinäkuun lopulla myöhäisen pesyeen. Läsnäolollaan ne houkuttelivat pihan ylle parhaimmillaan monikymmenpäisen pääskyjoukon, jonka seurustelu täytti päivät kesäisillä äänillä. Ne istuivat sirkuttaen antennilla ja koivujen latvoissa, paljastivat kiihkeillä varoituksillaan jokaisen varpushaukan vierailun.
Pihapiirin kaltainen rajattu alue antaa mukavan mahdollisuuden seurata pikkulintujen muuton edistymistä. Eihän lajivalikoima tietenkään kovin kattava ole, mutta loppukesän ja alkusyksyn aamuina on hauska katsoa, mitä pihapensaissa liikkuu.
Kertut ja monet muut hyönteissyöjät katoavat elokuun aikana itsestään sen suurempaa melua pitämättä. Pihassa koko kesän näkyvinä hääräilleet harmaa- ja kirjosiepotkin muuttuvat miltei näkymättömiksi. Osa niistä menee menojaan jo varhain, jäljelle jääneet saalistelevat hyönteisiä korkealla puiden latvoissa. Pajulinnun haikea syyslaulu virittää mielen kohti tulevaa vuodenaikaa.
Syyskuulle siirryttäessä pihaan kaikuvat kurkien aamuhuudot. Muutaman linnun joukko yöpyy kallion takana olevan lammen rantasuolla, josta ne aamun valjettua lentävät pelloille ruokailemaan.
Haarapääskyt ja useimmat muut pitkämatkalaiset ovat menneet. Silti pihassa näkee muualta tulleita muuttajia. Rastaat tarkistavat herukkapensaita viimeisten marjojen toivossa, rautiaiset vilahtelevat tiheiköissä, ja peippojen pehmeitä kutsuääniä kuuluu kaikkialta.
Myös peukaloinen rätisee varoituksiaan. Pikkuruisen linnun näkee syksyllä usein Puolen hehtaarin metsämme hämärässä. Se puikkii maan pinnassa kuin vikkelä myyrä hypähtäen joskus näytille juurakon nokkaan pyrstöntappi topakasti pystyssä.
Punarintoja on paljon, joinakin aamuina piha suorastaan kuhisee niiden runsaudesta. Ne pomppivat maassa, istahtavat puutarhatuolin selkänojalle tähystämään, niiailevat siinä ja pudottautuvat taas maahan jotain huomattuaan. Osa niistä on vanhoja lintuja, joiden rinta on kauniin ruosteenpunainen. Osa on kesän poikasia, vasta pukuaan vaihtavia nuoria, joilla punaista pilkottaa vain paikoitellen kirjavien poikassulkien alta.
Yksi, joskus kaksikin punarintapariskuntaa pesii pihassamme joka kesä. Koiraan helmeilevä laulu ilahduttaa meitä jo maaliskuun lopulla. Viimeiset viivyttelijät tiksuttavat pensaissa pitkälle lokakuuhun.
Punarinta on seuranamme loppukesän pihatöissä, se on sympaattinen lintu, kaunis ja eloisa. Se on läsnä elämässämme suuren osan vuotta, kesäisin vähemmän näkyvänä ja piileksivänä, mutta syksyn lähestyessä vahvemmin kuin mikään muu pihamme muuttolinnuista. Hämärtyvän syyskuun illan tunnelmasta puuttuu jotain oleellista, jos portaille ei kuulu punarinnan tiksutus.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
