• Heikki Willamon luontovalokuvia esillä Vaasassa – tarkastelun alla ihmisen ja eläimen välinen suhde

    Heikki Willamo on kuvannut näyttelyssä esillä olevat teokset kuvausmatkoillaan Etelä-Suomesta Norjan Varankiin ja edelleen Jäämeren karujen maisemien äärelle.
    Heikki Willamo: Usvahirvi
    Heikki Willamo: Usvahirvi Kuva: Heikki Willamo
    Metsä
    22.11.201816:12
    Elina Lampela

    Pohjanmaan museossa on avautunut valokuvataiteilija Heikki Willamon luontovalokuvanäyttely Myyttinen matka, joka kertoo ihmisten ja eläinten vuosituhansia jatkuneesta suhteesta.

    Heikki Willamo (s. 1952) on karjalohjalainen valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija, joka on pitänyt lukuisia valokuvanäyttelyjä Suomessa ja ulkomailla sekä julkaissut parikymmentä kirjaa. Willamo kirjoittaa myös Aarteeseen. Hänellä on ollut Aarteen ensimmäisestä numerosta alkaen oma palsta, jossa hän on kertonut niin metsän eläimistä, metsän vuodenkierrosta kuin omista kokemuksistaan luonnossa. Tänä vuonna hän on kirjoittanut metsäluonnon arvokkaista elinympäristöistä.

    Heikki Willamo työskentelee enimmäkseen kotiseudullaan ja on erityisen kiinnostunut vanhan metsän elämästä ja tunnelmasta sekä muinaisesta kalliotaiteesta ja myyteistä kuvien takana. Häntä kiehtoo ihmisen ja eläinten välinen yhteys. Willamon kuvat ilmaisevat syviä omakohtaisia elämyksiä luonnon ajattomuudesta, jopa sen pyhyydestä.

    Myyttinen matka -näyttely kertoo ihmisen vuosituhansia jatkuneesta suhteesta eläimeen ja pyrkii tavoittamaan muinaisen metsästäjän kokemuksen ja mielenmaiseman. Lähtökohtana ovat ihmiskunnan vanhimmat kuvat: kivikautinen luola- ja kalliotaide. Matkaoppaina toimivat karhut, hirvet, peurat, sukupuuttoon kuolleet alkuhärät, arobiisonit ja villihevoset.

    Willamo on kuvannut näyttelyn teoksia kuvausmatkoillaan Etelä-Suomesta Norjan Varankiin ja edelleen Jäämeren karujen maisemien äärelle.

    Muusikko Kie von Hertzen on tuottanut näyttelyyn äänimaiseman ja valokuvataiteilija Perttu Saksa lyhytelokuvan Eläimen kuva, joka valottaa Willamon luontosuhdetta.

    Näyttelyn ovat tuottaneet Salon taidemuseo sekä Suomen valokuvataiteen museo ja se on esillä Pohjanmaan museossa 17.2.2019 saakka.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua