• Virtuaaliset Metsäpäivät veti ennätysmäärän ilmoittautuneita

    Metsien monimuotoisuuden ympärille rakennettu tapahtuma pureutuu aiheeseen yli 30 esityksellä.
    Virtuaalisille Metsäpäiville ilmoittautui tänä vuonna ennätysmäärä yleisöä.
    Virtuaalisille Metsäpäiville ilmoittautui tänä vuonna ennätysmäärä yleisöä. Kuva: Kuvakaappaus
    Metsä
    4.2.202110:58
    Jarmo Palokallio

    Valtakunnalliset Metsäpäivät pidetään tänään virtuaalisesti netissä. Tapahtumaan on ilmoittautunut mukaan ennätysmäärä yleisöä, noin 1 800 henkeä.

    Metsäpäivien pääteemana on tällä kertaa metsien monimuotoisuus. Esityksissä pureudutaan luonnon monimuotoisuuden lisäksi myös talouden ja kulttuurin moninaisuuteen.

    Ajan henkeen kuuluu, että teemat laajenevat myös ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin. Esitykset avaavat myös uuden teknologian mahdollisesti tarjoamia ratkaisuja tämän päivän haasteisiin sekä metsien merkitystä ihmisten hyvinvoinnissa.

    Neljällä virtuaalilavalla esityksiä on päivän mittaan yli 30.

    Pääpuhujan Metsäpäivillä oli europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.). Sarvamaa on ollut EU:n metsästrategian pääneuvottelija. Hän on painottanut tasapainoista keskustelua metsien käytöstä.

    "Paras tulos kaikkien kannalta, myös ilmastonmuutoksen, työllisyyden, metsien elinvoimaisuuden, sosiaalisten seikkojen ja innovaatioiden osilta saavutetaan, jos kaikki tekijät otetaan tasapuolisesti huomioon", Sarvamaa näki.

    Metsäpäivät järjestää Suomen Metsäyhdistys.

    Artikkelin aiheet
    Virtuaaliset Metsäpäivät
    metsien monimuotoisuus
    ilmastonmuutos
    Suomen Metsäyhdistys
    Petri Sarvamaa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle