• Kuitupuukauppa jäytää tukossaan

    Uusien talvileimikoiden tarve jäänyt vähäiseksi, mutta jatko näyttää paremmalta, arvioi MTK.
    Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat tammikuussa yksityismetsistä 2,8 miljoonaa kuutiota puuta.
    Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat tammikuussa yksityismetsistä 2,8 miljoonaa kuutiota puuta. Kuva: Jukka Pasonen
    Metsä
    11.2.201607:00
    Jarmo Palokallio

    Puukauppa on vahvasti ylitarjonnan puolella. Suurin ongelma on ostajien vähyys.

    "Puuta on tarjolla hyvin. Lähes kaikesta puusta on ylitarjontaa joitain paikallisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Pulaa on lähinnä puuta aktiivisesti ostavista yrityksistä", tiivistää tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.

    Maakunnittain ylitarjonta painaa etenkin Pohjois-Suomea. Siellä nuoret metsät puskevat vauhdilla kuitupuuta, jolle ei tahdo löytyä käyttöä.

    Järvinen pitää käsittämättömänä metsäteollisuuden piiristä tulleita vaatimuksia puukaupan pikaisesta vauhdittamisesta. Sen sijaan pitkällä aikavälillä puun tarve on kasvussa.

    "Metsänomistajien kannalta hyvä uutinen on, että kuitupuun tarve alkaa vähitellen lisääntyä. Se tuntuu puukaupassa jo tänä vuonna, mutta vielä ollaan vahvan ylitarjonnan puolella."

    Artikkelin aiheet
    kuitupuukauppa
    puumarkkinat
    MTK
    metsäteollisuus
    Pohjois-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle