• Metsähallitus ei lomauta metsureitaan tänä vuonna talven ajaksi

    Kahtena aiempana vuonna metsurit on lomautettu. Metsähallituksessa työskentelee kaikkiaan 230 metsuria.
    Metsähallitus perusti tämän vuoden alkupuolella metsureiden talvityöllistämistä pohtivan työryhmän.
    Metsähallitus perusti tämän vuoden alkupuolella metsureiden talvityöllistämistä pohtivan työryhmän. Kuva: Risto Jussila
    Metsä
    20.12.201818:30
    Matti Tuominen

    Metsähallitus ei aio lomauttaa metsureitaan tänä vuonna talven ajaksi. Kahtena aiempana vuonna metsurit on lomautettu.

    Metsähallitus perusti tämän vuoden alkupuolella metsureiden talvityöllistämistä pohtivan työryhmän, jossa ideoitujen toimenpiteiden myötä talviaikainen lomautustarve pystyttiin minimoimaan.

    Esimerkiksi kannustesopimuksen avulla metsureita motivoitiin vapaiden kerryttämiseen talvea varten. Lisäksi Metsähallitus oli mukana TE-keskuksen Matkailudiili-hankkeessa, josta kiinnostui 39 metsuria. Myös Luonnonvarakeskuksen susitutkimus työllistää talven aikana muutamia metsureita.

    Työmahdollisuuksia etsittiin aiempaa aktiivisemmin myös Metsähallituksesta, muun muassa suunnittelua ja puunkorjuuta avustavia sekä tienpitoon liittyviä töitä.

    Metsähallituksessa työskentelee kaikkiaan 230 metsuria.

    Lue lisää:

    Metsähallitus yrittää keksiä keinoja metsureiden työllistämiseen talvella

    Metsähallitus lomauttaa 195 metsuria talvikuukausiksi

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    metsurit
    työllistäminen
    talvi
    lomautus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle