
Viimeisen kahden vuoden aikana Norjan Finnmarkissa on havaittu enemmän susia kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Finnmarkin lääni on Norjan pohjoisin lääni maan koillisosassa.
Myös Suomen poronhoitoalueella on havaittu huomattavasti aiempia vuosia enemmän susia. Myös ahmojen määrä on kasvanut reippaasti viimeisten vuosien aikana.
Tiedot ovat peräisin Norjan Rovdatalta. Rovdata vastaa Norjan suurpetoeläimiä koskevien tietojen keräämisestä, analysoinnista ja raportoinnista.
Norjassa Etelä-Varangin kunnassa Paatsjoella on tänä vuonna rekisteröity tähän mennessä neljä suomalais-venäläistä sutta.
”Sudet ovat olleet Finnmarkissa hyvin harvinaisia viimeisten neljän vuosikymmenen aikana. Talveen 2022/23 saakka läänissä rekisteröitiin vain neljä sutta. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme rekisteröineet pohjoisimmassa läänissämme enemmän susia kuin edellisten 39 vuoden aikana”, kertoo Rovdatan johtaja Jonas Kindberg.
”Analyysimme osoittavat, että kahden viime talvena havaitun naaraan välillä on luultavasti sisarussuhde. Ainakin toinen tänä syksynä havaituista susista näyttää olevan sukua näille naaraille. Emme voi kuitenkaan osoittaa, että kyseessä on perheryhmä”, sanoo Rovdatan vanhempi tutkija Øystein Flagstad.
Edellinen muuttoaalto Venäjältä länteen oli 1980-luvulla.
Havaintojen kasvu johtuu todennäköisesti susikannan merkittävästä kasvusta Venäjän puolella rajaa.
Petoeläintutkija Ilpo Kojola arvioi dna-analyysien perusteella, että 75–80 prosenttia kaikista Pohjois-Suomessa viime vuosina ammutuista susista on peräisin Venäjältä.
”Kasvava susimäärä voi liittyä Venäjän Karjalassa ja Kuolan niemimaalla kasvavaan susikantaan, mikä lisää maahanmuuttoa Venäjän alueilta länteen”, Rovdatan vanhempi tutkija Flagstad sanoo tiedotteessa.
1980-luvun alussa, juuri ennen Skandinavian susikannan uudelleenmuodostumista, Venäjän puolella dokumentoitiin vastaava susien lisääntyminen ja siihen liittyvä muuttoaalto länteen.
Susien ja muiden lajien tilaa Venäjällä on kuitenkin vaikea arvioida, sillä tietojenvaihto venäläisten tutkijoiden kanssa on ollut poikki vuodesta 2022 lähtien.
Norjan susikannan arvioidaan olevan 74–76 sutta, joista vajaa puolet liikkuu Ruotsin rajan molemmin puolin. Kansalliseksi kantatavoitteeksi on asetettu 4–6 vuotuista susipentuetta, joista vähintään kolmen pentueen tulee syntyä kokonaan Norjan puolella.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
