• Maailman suurinta sellutehdasta Uruguayhin suunnitteleva UPM osallistuu tarjouskilpailuun selluterminaalista Montevideon syväsatamassa

    UPM:n alustava arvio satamainvestoinnille olisi noin 260 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 230 miljoonaa euroa. Sellutehtaan rakentaminen maksaisi kaksi miljardia euroa.
    UPM suunnittelee Uruguayhin maailman suurinta sellutehdasta, joka tuottaisi eukalyptussellua kaksi miljoonaa tonnia vuodessa.
    UPM suunnittelee Uruguayhin maailman suurinta sellutehdasta, joka tuottaisi eukalyptussellua kaksi miljoonaa tonnia vuodessa. 
    Metsä
    9.1.201918:36
    Juha Kaihlanen

    UPM osallistuu Uruguayn kansallisen satamahallinnon (ANP) järjestämään kansainväliseen, julkiseen tarjouskilpailuun Montevideon satamassa, yhtiö kertoo tiedotteessa.

    Toimilupatarjouskilpailuun sisältyvät sellun, kemikaalien ja muiden sellun tuotantoon liittyvien raaka-aineiden varastointiin ja kuljetukseen erikoistuneen terminaalin rakentaminen ja toiminta.

    Terminaalin suunniteltu vuotuinen käsittelykapasiteetti on noin kaksi miljoonaa tonnia sellua. Määrä vastaa UPM:n Uruguayhin suunnitteleman, maailman suurimman sellutehtaan tuotantokapasiteettia.

    Montevideon sataman kehittäminen on UPM:n mukaan yksi perusedellytyksistä suunnitellun sellutehtaan rakentamiselle.

    Tarjous kattaa selluterminaalin esisuunnittelun, rahoituksen, teknisen suunnittelun, rakentamisen, satamatoiminnot sekä kunnossapidon. Toimilupa olisi voimassa 50 vuotta.

    UPM allekirjoitti investointisopimuksen Uruguayn hallituksen kanssa vuonna 2017. Osana sopimusta hallitus edistää toimiluvan myöntämistä rautatieyhteyden päässä sijaitsevalle selluterminaalille Montevideon satamassa.

    Sellutehtaan vuosituotantokapasiteetti olisi noin kaksi miljoonaa tonnia eukalyptussellua. Alustava arvio tehtaan rakentamisen investointikustannuksista on noin kaksi miljardia euroa.

    Sellutehtaan lopullisen investointipäätöksen edellytyksenä on UPM:n mukaan Uruguayn hallituksen kanssa sovittujen infrastruktuurihankkeiden merkittävä edistyminen sekä sopiminen keskeisistä kysymyksistä.

    Mikäli valmisteluvaiheet saadaan onnistuneesti päätökseen, UPM käynnistää yhtiön tavanomaisen investointipäätöksen arviointi- ja valmisteluprosessin, tiedotteessa kerrotaan.

    Jos UPM:lle myönnettäisiin toimilupa Montevideon satamaan, yhtiö sitoutuisi tässä vaiheessa 20 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suoritustakuuseen.

    Mahdollisen lopullisen sellutehdasprojektin investointipäätöksen yhteydessä UPM tekisi lopullisen satamainvestointipäätöksen ja aloittaisi satamaterminaalin rakentamisen. UPM:n alustava arvio satamainvestoinnille olisi noin 260 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 230 miljoonaa euroa.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    sellutehdas
    Uruguay
    Montevideon satama
    satamainvestointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle