
Metsätalouden työllisten rajuin lasku jäi viime vuosituhannen lopulle. Sen jälkeen metsät ovat työllistäneet varsin tasaisesti sekä työntekijöitä, toimihenkilöitä että yrittäjiä.
Metsätalous työllistää etenkin pienyrityksiä. Reilu kolmannes metsätalouden ja puunkorjuun yrityksistä työllistää korkeintaan neljä henkeä ja noin puolet yrityksistä jää alle kymmeneen työntekijään, toteaa tutkija Marja Kallioniemi Luonnonvarakeskuksen suhdannekatsauksessa.

Vanhimmat MT:n lukijat muistavat vielä metsien merkitystä korostavan Suomi elää metsästä -kampanjan 1980-luvulta. Se pitää paikkansa edelleen. Ilman metsiä ja niiden kestävää hyödyntämistä meille tulisi nopeasti kylmä ja nälkä.
Suurimmillaan metsien merkitys oli sotavuosien jälkeen, kun maata jälleenrakennettiin ja samalla maksettiin rajuja sotakorvauksia Neuvostoliitolle.
1950-luvulla metsistä ja niiden jalostuksesta irtosi elanto puolelle miljoonalle suomalaiselle.
Sitten savotoille tulivat moottorisahat ja hevoset vaihtuivat maataloustraktoreiden kautta kuormatraktoreihin.
Vielä 1980-luvun alussa varsinainen metsätalous työllisti noin 50 000 henkeä. Tämän vuosituhannen alussa määrä putosi pienimmillään alle 20 000:n.
Viime vuonna metsätalous työllisti 23 000 henkeä. Heistä yrittäjiä ja heidän perheenjäseniään oli lähes puolet eli 11 000.
Yrittäjien määrässä näkyvät metsätöiden muutokset. Kallioniemen mukaan viime vuonna yrittäjien määrä väheni, sillä metsäteollisuus rajoitti tuotantoa, metsähakkeen korjuu väheni ja myös talven korjuukelit olivat vaikeat.
Metsätalouden toimihenkilöiden ja työntekijöiden määrä pysyi viime vuonna suunnilleen ennallaan. Tänä vuonna heidän määränsä vähenee hiukan ja pysyy sitten ensi vuonna ennallaan.
Kotimaisten työntekijöiden lisäksi metsänhoitotöissä käytetään ulkomaista kausityövoimaa.
Tapion selvityksen mukaan ulkomaisen työvoiman määrä on 1 100–1 600 henkilöä, mutta tarkkaa lukua heistä ei ole.
Ulkomaalaisen työvoiman käyttö ei ole ollut ongelmatonta. Urakoiden ketjutus alihankkijoille on mahdollistanut väärinkäytöksiä ja rikkeitä.
Viimeksi esille nousi nepalilaismetsureihin kohdistuneet riistoepäilyt.
Viime vuosien suurin mullistus metsätaloudessa juontaa Venäjän käynnistämästä hyökkäyssodasta. Venäläisen puun poistuminen markkinoilta toi metsänomistajille kissanpäivät, kun metsäyhtiöt lisäsivät puun ostoja kotimaasta.
Puuhuoltoon jääneen noin 10 miljoonan kuution aukon korvaaminen heilautti kantohinnat nousuun. Yrittäjille hakkuumäärien kasvu takasi työllisyyden.
Vielä viime keväänä yhtiöt ostivat leimikoita kilvan huippuhinnoilla. Kesällä pää jäi kuitenkin vetävän käteen.
”Työnäkymät ovat hyvin sumuiset.”
Korkea kantohinta ja tuotteiden kysynnän heikkeneminen iski etenkin sellutehtaisiin. Niiden pyörittäminen kävi kannattamattomaksi ja sellutehtaiden seisoessa puutakaan ei tarvittu entiseen tahtiin.
Tuohon liittyen kuitupuun kantohinnat romahtivat kesän jälkeen. Samalla pysähtyi puukauppa ja hiljenivät myös puunkorjuutyömaat.
Koneyrittäjien mukaan vastaavaa käännettä on harvoin nähty. Kaiken lisäksi osa metsäyhtiöstä tiedotti töiden loppumisesta hyvin huonosti, mikä ei jättänyt koneyrityksille mahdollisuutta ennakoida tilannetta.
Koneyritykset yrittävät pääsääntöisesti selvitä tilanteesta lomautuksilla. Irtisanomisiin ne turvautuvat vain pakon edessä.
”Työnäkymät ovat hyvin sumuiset. Kukaan minun asiakkaistani ei tiedä ennustaa tarkasti, miten tuleva talvi tulee menemään työmäärien osalta”, toteaa hallituksen jäsen Kimmo Kulojärvi Koneyrittäjistä.
Pidemmällä aikavälillä maassa on kannettu huolta metsäkoneen kuljettajien pulasta.
”Hyville kuskeille on aina tarvetta. Nykyiset puunkorjuumäärät on silti pystytty hoitamaan nykyisten yritysten ja työvoiman turvin”, varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola Koneyrittäjistä totesi aiemmin MT:lle.
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsäala työllisti viime vuonna kaikkineen 61 000 henkilöä. Heistä metsäteollisuudessa työskenteli 37 000 henkeä, eli yli puolet.
Kallioniemen mukaan työvoiman määrä vähenee sekä puutuote- että paperiteollisuudessa tänä vuonna.
”Siihen syynä ovat metsäteollisuuden tuotantokapasiteetin leikkaukset, lopputuotemarkkinoiden heikko kysyntä ja tuotannon tehostamistoimet”, luettelee Kallioniemi.
Metsäyhtiöistä suurin työllistäjä on UPM, joka työllisti viime vuonna Suomessa keskimäärin 6 543 henkilöä.
Metsä Group oli kolmesta suuresta ainoa joka palkkasi lisää väkeä ja Stora Enso taas kuului maan suurimpiin väen vähentäjiin.
Tänä vuonna taantuma on pakottanut metsäyhtiöt kulukuureihin. Ne ovat sulkeneet tehtaita ja lomauttaneet ja irtisanoneet satamäärin työntekijöitä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
