• Puualan yritykset näkevät orastavaa kasvua, mutta lähtötaso on matala

    Puutuoteteollisuuden tarjouskanta on parantunut alkuvuonna. Tuotantolaitosten käyttöasteiden odotetaan paranevan, vaikka rakentaminen elpyy hitaasti.
    Puualan yritykset eivät usko nopeaan toipumiseen, koska rakentamisen suhdanne ei ole olennaisesti muuttunut.
    Puualan yritykset eivät usko nopeaan toipumiseen, koska rakentamisen suhdanne ei ole olennaisesti muuttunut. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsäteollisuus
    14.3.202519:00
    Sami Suojanen

    Puualan yritykset arvioivat liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna.

    Puutuoteteollisuuden helmikuussa tehdyn suhdannekyselyn indeksipisteluku on kääntynyt varovaisen positiiviseksi. Viime kesänä pisteluku oli vielä negatiivinen.

    Yli 60 prosenttia vastanneista yrityksistä nosti suurimmaksi haasteeksi heikon markkinan ja kysyntätilanteen. Noin puolet vastanneista yrityksistä arvioi liikevaihtonsa kasvavan kuluvana vuonna ja vain viisi prosenttia arvioi liikevaihdon laskevan.

    Tarjouskanta on parantunut alkuvuonna lähes puolessa vastanneista yrityksistä ja noin 60 prosenttia arvioi, että niiden tuotantolaitosten käyttöaste paranee.

    Vaikka yritykset arvioivat tuotannon kasvua, niin kasvuun lähdetään matalalta tasolta.

    Yhdistyksen toimitusjohtaja Matti Mikkola sanoo, että vuoden alkupuolisko on alalle vaikea. Yritysten kassavarat ovat vähissä ja tilauskannat pieniä.

    Nopeaa toipumista rakentamisessa ei pidetä todennäköisenä, sillä vain 30 prosenttia vastanneista yrityksistä uskoo, että niiden asiakkaiden taloudellinen tilanne olisi parempi kuin viime vuonna.

    Suurin osa vastanneista yrityksistä arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan. Henkilöstöä lisäävien yritysten määrä on noussut viime kesän noin 10 prosentin tasosta noin 30 prosenttiin.

    Puutuoteteollisuus ry on puutuoteteollisuuden edunvalvoja. Suhdannekysely on toteutettu kaksi kertaa. Tällä kertaa siihen vastasi noin 50 yritystä. Niistä enemmistö on alle 50 miljoonan euron liikevaihtoa tekeviä yrityksiä.

    Yhdistyksessä on noin 400 jäsentä.

    Lisää aiheesta
    • Pienkerrostaloista suuri osa rakennetaan puusta, mutta kaikesta kerrostalorakentamisesta puun osuus oli viime vuonna vain kaksi prosenttia.

      Rakentaminen | ”Suomi putoaa vähähiilisen rakentamisen kakkosdivariin”, puurakentajien etujärjestö jyrähtää

    • Kartonki on noussut metsäteollisuuden ykköstuotteeksi.

      Metsä | Metsäteollisuuden vienti notkahti ‒ tämä tuote päihitti paperin, sellun ja sahatavaran

      Tilaajalle
    • Puutuoteteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 25 000 henkilöä.

      Metsäteollisuus | Kysely paljastaa: Puutuoteteollisuuden näkymät kirkastumaan päin, mutta innovaatioiden määrä alalla huolestuttavan alhainen

    Artikkelin aiheet
    puutalouden tila
    Puutuoteteollisuus
    rakentaminen
    suhdannekysely
    liikevaihdon kasvu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa