

Miten on mahdollista, että Euroopan paperin- ja kartongintuotanto on kasvanut parhaimmillaan jopa 50 prosenttia 1990-luvulta, vaikka sellua keitellään suunnilleen sama määrä kuin ennenkin?
Merkittävin syy kasvulle on ollut kierrätyspaperin ja -kartongin käytön yleistyminen. Euroopan paperi- ja kartonkiteollisuuden etujärjestön Cepin tilaston mukaan kierrätyspaperia ja -kartonkia kerätään nykyisin kaksinkertainen määrä 30 vuoden takaiseen verrattuna.
Kun Keski-Euroopassa on käynnistynyt uusi kartonkikone, sen raaka-aine on yleensä kierrätyskuitu, jota tiheästi asutulla seudulla on riittänyt.
Keräyspaperin ja -kartongin määrä on lisääntynyt jopa siinä määrin, että sitä ohjautuu vientiin.
Euroopan ulkopuolelle päätyy etenkin huonolaatuisimpia, muovia ja muita epäpuhtauksia sisältäviä jakeita, ja suuntana on pääasiassa Aasia. Kiina oli aikaisemmin suuri ostaja, mutta se ryhtyi rajoittamaan jätteiden tuontia vuonna 2017.
Cepin toimitusjohtaja Jori Ringman kertoo, että nykyisin likainen työ kierrätyskelpoisen massan erotteluksi tehdään Kiinan naapurimaissa.
Suomessa kerättiin vuonna 2022 Pirkanmaan ely-keskuksen mukaan 165 000 tonnia paperia ja 338 000 tonnia kuitupakkauksia.
Tullin tilasto kertoo, että vientiin keräyspaperia ja -kartonkia on päätynyt viime vuosina noin 100 000 tonnia ja tuonti on ollut hieman pienempää.
Suuri osa kierrätyskuidusta käytetään siis kotimaassa, vaikka teollisuus onkin meillä painottunut puusta valmistetun ensikuidun käyttöön.
Paperin ja kartongin keräysaste on Suomessa yli 90 prosenttia.
Euroopassa osuus on alle 80 prosenttia. Sen nosto Euroopassa olisi vielä mahdollista, sillä joissakin maissa, esimerkiksi Puolassa, suuri osa paperista ja kartongista päätyy Ringmanin mukaan yhä sekajätteeksi.
Suomessa kartonkia ja eri paperilaatuja kerätään erikseen, mikä on kansainvälisesti verraten harvinaista. Tämän tavan etu on, että arvokkain osa eli paino- ja toimistopaperit saadaan paremmin hyödynnettyä.
Ruskeaa pahvia on tarjolla runsaasti, mutta sen käyttökohteet ovat rajalliset.
Vuosikymmeniä toiminut järjestelmä on kuitenkin paineen alla, kertoo Suomessa ja muissa Pohjoismaissa paperia ja kartonkia keräävän Stena Recycling -yhtiön operatiivinen johtaja Anne Perävainio.
Pehmopapereihin ja sanomalehtipaperiin kelpaavan keräyspaperin määrä vähentyy jatkuvasti, kun paperilehtiä ja toimistopaperia kuluu yhä vähemmän.
Kun keräyspaperia kertyy yhä vähemmän, keräyspaikkoja pitäisi vähentää, jotta keräys olisi riittävän tehokasta ja tyhjennysväleistä ei tulisi liian pitkiä.
Pohjoismaisten integraattien etuna ovat sellutehtaat, jotka tuottavat energiaa yli oman tarpeensa.
Kun kuitupuu on Venäjän hyökkäyssodan jälkeen ollut aiempaa kalliimpaa, kierrätyskuituun nojaavat laitokset ovat voineet nauttia suhteellisen alhaisista raaka-ainekuluista.
Hintaedusta huolimatta mitään kierrätyskuitubuumia ei ole ilmaantunut. Paperin ja kartongin jyrkästi laskenut tuotanto ja tehtaiden alhaiset käyttöasteet osoittavat, että koko paperi- ja kartonkiteollisuus on suhdannekuopassa, raaka-aineesta riippumatta.
Kalliin kuitupuun vastapainoksi pohjoismaisten integraattien etuna ovat sellutehtaat, jotka tuottavat energiaa yli oman tarpeensa. Keski-Euroopan kierrätyskuitua käyttävät tehtaat ovat riippuvaisia maakaasusta, ja ne ovat kärsineet kaasun kohonneesta hinnasta.
Keräyspaperin ja -kartongin suurimpia kotimaisia käyttäjiä ovat VPK Packaging Groupin hylsykartonkitehdas Porissa, Stora Enson Varkauden kartonkitehdas sekä Metsä Tissuen ja Essityn pehmopaperitehtaat.
Oman osuutensa keräyspaperista käyttää Ekovilla-eristeitä valmistava Eco Up.
UPM:n Kaipolan tehtaan sulkeminen vuonna 2021 lopetti keräyspaperin käytön sanomalehtipaperin tuotannossa.
Investointejakin on nähty. Stora Enso laajensi kierrätyskuitulaitoksen kapasiteettia vuonna 2022 Varkaudessa. Tehtaalle päätyy noin kolmannes Suomessa kerätystä kartongista.
Vaikka kierrätyskuitua olisi Euroopasta yhä saatavilla, se ei helpota täkäläisen teollisuuden pulmia puun hankinnassa.
Suomen ja Ruotsin päärooli on valmistaa tuotteita puun ensikuidusta, jota ilman ei lopulta voi syntyä uutta kierrätettävää.
Kierrätyskuidun käyttöä rajoittaa, että monet paperi- ja kartonkilaadut edellyttävät puusta tehdyn massan käyttöä.
Vaikka kierrätyskuidun käyttö onnistuisikin lopputuotteen puolesta, uuteen raaka-aineeseen siirtyminen edes osin ei käy käden käänteessä.
Päätöksestä kierrätyskuidun hyödyntämisestä laitteiston käyttöönottoon voi vierähtää vuosi jos toinenkin, ja investointi voi maksaa kymmeniä miljoonia euroja.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
