• Metsä Groupin Katariina Kemppainen eurooppalaisen biotalousjärjestön hallituksen puheenjohtajaksi

    Metsä Groupin tutkimuksesta ja kehittämisestä vastaava johtaja Katariina Kemppainen on valittu Bio-based Industries Consortiumin (BIC) hallituksen puheenjohtajaksi.
    Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan haihdutinyksiköt. Kuvituskuva.
    Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan haihdutinyksiköt. Kuvituskuva. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsäteollisuus
    29.5.202615:59
    Aida Salminen

    Metsä Groupin mukaan valinta vahvistaa yrityksen asemaa eurooppalaisen biotalouden kehittämisessä sekä korostaa suomalaisen metsä- ja bioteollisuuden keskeistä roolia EU:n biotalouden rakentamisessa.

    Katariina Kemppaisen edeltäjä Cargillin Rob Beekersin aikana BIC kasvoi merkittävästi. Teollisuusjäseniä tuli noin 160 (+67%) ja jäsenorganisaatioita noin 150 (+75%) lisää.

    Kemppaisen kaksivuotiskauden tavoitteena on varmistaa, että EU jatkaa biotalouden tutkimuksen ja kehityksen rahoittamista ja että alan yritykset pystyvät vaikuttamaan EU:n päätöksentekoon.

    BIC on keskeinen toimija EU:n biotalouden kehittämisessä, ja sen työ vaikuttaa suoraan alan rahoitukseen, innovaatioihin ja sääntelyyn.

    Lisää aiheesta
    • Tohtorikoulutusohjelmaan rekrytoidaan viisitoista kansainvälistä väitöskirjatutkijaa

      Koulutus | Itä-Suomen yliopisto sai EU-rahoituksen metsäbiotalouden tutkimukseen – tutkimusaiheena muun muassa ilmastoviisaat puupohjaiset arvoketjut

    • Urakoitsijoiden kilpailuttamisessa ei ole tarkoitus mennä vain hinta edellä. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Metsä Group puolittaa puunkorjuuyrittäjien määrän – jatkossa yrittäjiltä odotetaan 300 000 motin hakkuita vuodessa

      Tilaajalle
    • Metsä Wood on laajentanut Punkaharjun tehtaita viime vuosina. Nyt tuotteiden kysyntänäkymät ovat heikentyneet.

      Metsäteollisuus | Metsä Wood käynnistää muutosneuvottelut, joissa liipaisimella on 100 työpaikkaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    biotalous
    Metsä Group
    Katariina Kemppainen
    Bio-based Industries Consortium
    EU
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa