Keskisarja: Tuulivoima – maalaiselon ja metsien salakavala vihollinen?

Meinasin kirjoittaa kolumnin Suomen ensimmäisestä tuulibisneksestä: palkkien veistämisestä ja viennistä 1700-luvun Hollantiin tuulimyllyjen rakentajille. Mutta ajakoon ohitse kiihottavampi aihe.

Suomalaisten ”yleissivistyksessä”, jos siitä voi some­aikana puhuakaan, tuulivoima on simppeliä. Ukrainan sota sekä öljyn ja kaasun katastrofit oikovat käsityksiä entisestään. Äkkiä lisää kotoista, ilmastoystävällistä, poliittisesti puhtoista sähköä!

Media enimmäkseen laulaa tuulivoiman Korkeaa veisua lobbareiden sanoituksilla.

Jaksaisinko uskoa silkkaan siunauksellisuuteen? En, koska isoissa asioissa aina on kaksi puolta: etupuoli ja takapuoli. Jälkimmäisestä on asiantuntevasti kirjoittanut maatalous- ja metsätieteiden tohtori Riikka Rajalahti (esim. Kanava 5/2022).

”Vihreä” tuulivoima on pohjimmiltaan harmaata. Voimalat jököttävät takuulla elottomilla betoniperustuksilla. Kasvit lakoavat paitsi lähistöltä myös huoltoteiden alta. Rakenteisiin kuluu harvinaisia metalleja ja valtavasti terästä. Raaka-­aineet eivät irtoa ekoihmelouhoksesta vaan kaivosteollisuudesta, saastuttajien pohjakerroksesta.

Sähkövirta ei tuulesta tempaudu pistorasiaan. Rannikkopitäjissä ja sisämaan korvissa täytyy vetää uudet voimalinjat mittavine raivioineen. Miksi muuten tuulivoimaloita ei nouse suurkaupunkeihin ja sähkön suurkuluttajien nurkan taakse? Kaiketi siksi, että ihmiset eivät kestä niitä nähdä ja kuulla.

Tuulivoiman kotimaisuus on vino mielikuva. ”Suomalaiset” tuuliyhtiöt ovat paljolti keskieurooppalaisten omistuksessa. Laitteistot ja valvontateknologia tulevat ulkoa. Alan edunvalvonta ja viestintäkään eivät ole järin sinivalkoisia.

Entä työllisyysvaikutukset? Voimalahankkeen alussa hommaa riittää projektipäällikölle, lausunnonantajille, kuntapäättäjille ja juristeille. Paikalliset koneyrittäjät pääsevät maanrakennukseen, jos pärjäävät tiukassa kilpailutuksessa. Lunastetusta läntistä onnekas saa hyvät massit ja onneton olemattomat. Kymmenien tuhansien työpaikkojen ilmaantuminen ja pysyminen lienee toiveunta. Huolto­teiden lumenaurauksella jotkut tienaavat leipänsä.

Suomen Tuulivoimayhdistys mainostaa: ”Esimerkiksi Suomen suurin tuulivoimakunta Kalajoki sai noin 60 tuulivoimalastaan 1,7 miljoonan euron kiinteistöverotulot vuonna 2019.” Minusta summa kuulostaa pikkiriikkiseltä, jos se siis on tähänastinen Suomen ennätys. Ja onko menopuolella aivan varmaa, että turismi ja loma-asutus eivät missään köyhdy melu-, luonto- ja maisemahaitoista.

Suomen tuulivoimalat kohentavat työllisyyttä – mutta eivät välttämättä Suomessa. Afrikkalaiset hikoilevat kaivoksissa. Kiinalaiset valmistavat ison osan komponenteista. Turbiineja toimittavat Tanska ja Saksa. Ken ylistää ”suomalaisen tuulivoiman” huoltovarmuutta, luottakoon siihen, että ikimaailmassa ei tapahdu taloussotia Kiinan kanssa, pandemiakatkoksia tuotantoketjussa tai EU:n sisäisiä sähkökiistoja. Sivumennen sanottuna Puolustusvoimat vastustaa itärajan hökötyksiä, jotka häiritsevät tutkia.

Keski-Euroopan tiheään asutulle maaseudulle eivät asukkaat hyväksy tuulipuistoja. Useissa Saksan osavaltioissa on metsään rakentaminen kielletty. Siellä luonnonsuojelijat ovat sotajalalla tuulivoimaa vastaan.

Suomessa ilmastoahdistujat uskovat, että Näsinneulaa korkeammat teräshirviöt pelastavat luomakunnan muutaman kuolleen lepakon ja kaikonneen lokin hinnalla. Ainoastaan Suomessa on tarjolla mielin määrin vehreää joutomaata. Lupahakemuksissa tuulivoima viilettää ohituskaistoilla. Nimenomaan tilanvaltaamisen helppous selittää ulkomaisten yhtiöiden investointi-intoa.

Valtausstrategian ansaintalogiikka ei piile suomalaisten sähkömittareissa vaan tuotteen viennissä tulevaisuudessa sinne, missä hyvämaineisesta energiasta on huutavin ja kirkuvin pula. Terawatista jää Suomen maalaisrahvaalle... sanotaanko sama nokare kuin 1700-luvulla tuulimylly­tarvikkeiden alkutuottajille. Ylikansallisessa moraalipörssissä ei paljon paina Petäjäveden puukirkon maailmanperintö. Metsähistorioitsijana jaan MTT Riikka Rajalahden huolen siitä, että Suomesta kehittyy ”energiareservaatti”. Ensi hädässä tuulivoimamme paikkaa Saksassa hiilen, maakaasun ja ydinvoiman vajeita.

Aarre-lehden kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa Suomen metsäteollisuuden historiaa, sota- ja rikoshistoriaa.