• Merimetsoa vaaditaan taas riistalinnuksi

    Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) tutustui elokuun alussa merimetsojen valtaamaan Urpoisten saareen Uudenkaupungin edustalla. Mukana seurueessa olivat muun muassa kansanedustaja Ilkka Kanerva (oik.), Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio sekä kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä. Ville-Petteri Määttä
    Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) tutustui elokuun alussa merimetsojen valtaamaan Urpoisten saareen Uudenkaupungin edustalla. Mukana seurueessa olivat muun muassa kansanedustaja Ilkka Kanerva (oik.), Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio sekä kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkisto
    Metsä
    17.8.201516:00
    MT toimitus

    UUSIKAUPUNKI (MT)

    Tiukasti suojeltua merimetsoa vaaditaan jälleen riistalinnuksi. Netissä asiaa koskevan adressin on allekirjoittanut jo lähes 5 000 ihmistä.

    Merimetson kanta on kasvanut nopeasti koko 2000-luvun, ja samalla haitat ovat lisääntyneet.

    Suomen ympäristökeskuksen mukaan pesiviä pareja oli tänä vuonna jo 24 000 eli viidennes viime kesää enemmän.

    Poikaset mukaan lukien se tarkoittaa toista sataa tuhatta lintua.

    Merikarvian jälkeen toiseksi suurin merimetsojen keskittymä on Uudenkaupungin edustalla Urpoisten saaressa.

    ”Kalastus on vaikeutunut. Toiset ovat voittaneet ja toiset hävinneet, kun kalakannat ovat siirtyneet pois merimetsoalueilta”, Varsinais-Suomen elykeskuksen kalatalouspäällikkö Kari Ranta-Aho kertoo.

    Uusikaupunkilaisen ammattikalastajan Seppo Lambergin mukaan merimetsot ovat yksi syy, joka ajaa nuoria pois alalta.

    ”Suurin tappio tulee sitä kautta, että nuoret eivät ainakaan lähde alalle.”

    Kalastajien lisäksi linnut aiheuttavat riesaa mökkiläisille ja tuhoavat pesimäsaartensa luontoa.

    Varsinais-Suomen elykeskus on myöntänyt Uudenkaupungin ja Kustavin alueelle poikkeusluvan yhteensä 300 merimetson ampumiseen tänä ja ensi syksynä. Lisäksi munattomien merimetson pesien tuhoaminen ja häiritseminen on sallittua.

    Ranta-Ahon mukaan se ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa.

    ”Ampumisella on pelotevaikutus, mutta se vain siirtää linnut muualle.”

    Euroopan unionin lintudirektiivin mukaan merimetsojen vähentämiseen voi myöntää poikkeusluvan esimerkiksi kalavesille tai metsätaloudelle aiheutuvan vakavien vahinkojen takia.

    Osassa EU-maita poikkeuslupia myönnetään lievemmin perustein.

    Näin on myös Ahvenanmaalla, jossa merimetson metsästys on sallittu. Ruotsissa metsästys on rajattu 1 800 yksilöön vuodessa. Ranskassa sallitaan lähes 50 000 merimetson metsästys.

    Suomessa hallinto-oikeudet ovat ottaneet varsin tiukan linjan direktiivin tulkinnassa.

    Kalastajien mielestä esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan sallivampi linja poikkeuslupien myöntämisessä on saanut linnut muuttamaan Suomen rannikolle.

    Suomessa havaittiin kesällä yhteensä 46 merimetsoyhdyskuntaa.

    Lintujen määrän kasvusta 75 prosenttia keskittyi kuitenkin kolmeen ennestään suureen yhdyskuntaan Merikarvialla, Uudessakaupungissa ja Luvialla. Muut yli tuhannen pesän yhdyskunnat sijaitsivat Virolahdella, Kirkkonummella ja Raumalla.

    Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) tutustui viikko sitten Uudenkaupungin Urpoisten saareen. Hän myöntää, että ongelmat ovat paikallisesti pahoja.

    Ministeri aikoo perustaa selvitysryhmän pohtimaan ongelmaa.

    Myös poikkeusmahdollisuudet EU-lainsäädäntöön selvitetään.

    Niklas Holmberg

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    merimetso
    riistalinnut
    ympäristö
    Uusikaupunki
    metsästyslupa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle