• Kun lähtee kyyhkyjahtiin, on syytä pitää mielessä muutama asia − lue tästä vinkit onnistuneeseen jahtiin

    Sepelkyyhkyn metsästys alkaa koko Suomessa 10. elokuuta. Monet viljelijät toivovat apua metsästäjiltä vahinkojen estämiseksi.
    Tilaajalle
    Sepelkyyhkyn pääravintoa ovat viljan jyvät ja herneet.
    Sepelkyyhkyn pääravintoa ovat viljan jyvät ja herneet. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    9.8.202610:00
    Jukka Saarinen

    Varsinkin herneet ja lakoontunut vilja houkuttelevat sepelkyyhkyjä pelloille satojen päiden parvina. Pahimmillaan lintuja voi olla samalle pellolle kokoontuneena satoja. Kyyhkykantojen kasvaessa riskit satovahingoille ovat aina olemassa.

    Vahinkoja on joka vuosi nähtävissä esimerkiksi ruokahernelohkoissa, jotka päätyvät hernekeittojen raaka-aineeksi lautasillemme.

    ”Selvä yhteys hernemaiden kärsimille vahingoille on olemassa etenkin kuivina vuosilla, jolloin esimerkiksi mustikkasato jää pieneksi. Kun metsästä ei löydy marjaa syötäväksi, sepelkyyhkyt etsiytyvät pelloille jo varhaisessa vaiheessa”, Eurajoella asuva viljelijä Tero Tuominen kertoo.

    Syysviljoille, eli rukiille ja syysvehnälle, vahingot ovat olleet yleensä vuositasolla vähäisemmät. Ohrallekaan satomenetykset eivät ole juurikaan olleet suuria.

    Sepelkyyhky on lintulaji, joka on hyötynyt maatalouden muutoksesta yhä viljavaltaisemmaksi. Jostain syystä tietyille viljelyaukeille kertyy aina vuodesta toiseen enemmän lintuja kuin toisille.

    Lähellä olevat korkeajännitelinjat, sähkölinjat tai korkeat metsätuppaat tarjoavat hyviä tähystyspaikkoja tarkkanäköisille sepelkyyhkyille. Tuominen ei kuitenkaan näe, että näillä paikoilla olisi olennaista merkitystä vahinkojen synnylle.

    Sähkölangat ovat hyviä tähystyspaikkoja tarkkanäköisille sepelkyyhkyille.
    Sähkölangat ovat hyviä tähystyspaikkoja tarkkanäköisille sepelkyyhkyille.  Kuva: Jukka Saarinen

    ”Kaikkein tehokkainta olisi estää lintujen laskeutuminen pelloille, mutta se on käytännössä mahdotonta. Ruiskutusväleihin jää aina tilaa laskeutua. Samoin metsänreunoissa kasvustot saattavat jäädä harvemmiksi, jolloin linnuille jää aina hyvät mahdollisuudet laskeutua. Mitään keinoja vahinkojen estämiseksi ei käytännössä ole”, Tuominen toteaa.

    ”Käsiä yhteen lyömällä saa parvet poistettua, mutta vain hetkeksi. Tilalla on usein muutakin tekemistä kuin päivystää tiettyjä lohkojen vieressä ja paukutella kämmeniä yhteen. Pikkuhiljaa on siirrytty pidempivartisiin lajikkeisiin, mikä on jonkin verran helpottanut tilannetta.”

    Hernepelto tai laonnut vehnä ovat varmimpia kyyhkysten ruokailupaikkoja, joten maanviljelyn ja metsästyksen yhteensovittaminen hyödyttää oikein tehtynä molempia osapuolia.

    Kyyhkyjahdissa metsästäjän tulee sulautua ympäristöönsä mahdollisimman hyvin.
    Kyyhkyjahdissa metsästäjän tulee sulautua ympäristöönsä mahdollisimman hyvin. Kuva: Jukka Saarinen

    Passipaikat on hyvä järjestää siten, että pudotetut linnut tippuvat muualle kuin puimattomaan peltoon. Pystyssä oleville pelloille mentäessä on aina oltava viljelijän lupa, eikä vahinkoa saa aiheuttaa.

    Tuominen on ollut tyytyväinen metsästäjien toimintaan.

    ”Metsästäjät ovat osanneet liikkua viljelyksillä maltillisesti, eivätkä haulikoiden laukaukset ole aiheuttaneet suurempia häiriöitä. Vaikka metsästäjät joutuvat luonnollisesti hakemaan pois ammutut linnut joko jalkaisin tai koirien avulla, ei liikkumisesta puimattomilla pelloilla ole ollut mitään haittaa sadon korjaamisen suhteen.”

    Tällaisten maanomistajan kommenttien jälkeen on hyvä jäädä odottamaan seuraavaakin jahtikautta. Mikäli metsästäjät mielivät kyyhkyjahtiin puimattomalle pellolle, on siihen nimittäin aina oltava lupa maanomistajan lupa. Hyvien ja luottamuksellisten suhteiden ansiosta luvat yleensä heltiävät ja kumpikin osapuoli on yhteistyöhön tyytyväinen

    Vinkit kyyhkyjahtiin

    opettele tunnistamaan rauhoitetut kyyhkylajit

    kohdista metsästysverotus nuoriin lintuihin

    pidättäydy yksittäisten lintujen ampumisesta

    huolehdi hylsyt ja roskat pois maastosta

    huolehdi, että sinulla on noutava koira käytössä

    varaudu laittamaan saalis nopeasti kylmään

    saaliin määrällä kilpailu ei kuulu metsästykseen

    jos lähellä on asutusta, kerro asukkaille alkavasta jahdista ja vie heille saaliista maistiaiset

    Lähde: Riistakeskus

    Lisää aiheesta
    • Sepelkyyhky on Luonnonvarakeskus Luken mukaan saalisyksilöiden lukumäärässä mitattuna tärkein riistalajimme.

      Metsästys | Metsäjänissaalis jäi vuonna 2025 tilastointihistorian pieninnäksi, sepelkyyhkystä ennätyssaalis

    • Suomalaisesta linturiistasta saa loihdittua monenlaisia herkkuja.

      Ruoka | Hyödynnä linnustuskauden anti: Katso herkulliset kyyhky- ja sorsareseptit

    • Vilpittömin silmin noutamansa saaliin kanssa poseeraava labradorinnoutaja Ukko.

      Erä | Noutava koira kyyhkyjahdin tehokkain apuväline – aloituspäivän saalis kohtuullinen

    Artikkelin aiheet
    sepelkyyhky
    metsästys
    kyyhkyjahti
    viljely
    Riistakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle