• Metsävaltuuskunta palkitsi Vuoden Kymppinä Etelä-Savon metsäasiantuntijan Panu Karhun

    Metsävaltuuskunta jakoi myös kolme kultaista ansiomerkkiä.
    Vuoden Kymppi -tunnustuksen sai Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Panu Karhu. Hän tähdensi paikan päällä maastossa annettavan neuvonnan merkitystä.
    Vuoden Kymppi -tunnustuksen sai Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Panu Karhu. Hän tähdensi paikan päällä maastossa annettavan neuvonnan merkitystä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsä
    30.10.202513:04
    Jukka Hämäläinen

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Panu Karhu on valittu metsänhoitoyhdistysten Vuoden Kympiksi. Vuoden Kymppi on MTK:n metsäjohtokunnan tunnustus ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta ja metsänomistajien palvelusta.

    Karhu on toiminut viiden vuoden ajan metsäasiantuntijana Punkaharjulla, erittäin kilpaillulla alueella, ja onnistunut työuransa aikana merkittävästi vahvistamaan metsänhoitoyhdistyksen puumarkkinaosuutta toimialueellaan.

    Palkintoehdotuksissa korostettiin Panu Karhun metsänomistajalähtöistä toimintaa ja kulkemista metsänomistajan rinnalla. Hänen saamansa asiakaspalaute on ollut yksin omaan positiivista.

    Karhu kertoo nähneensä, kuinka tärkeää metsänhoitoyhdistyksen neuvonta ja apu on metsänomistajalle.

    ”Korostankin erityisesti maastossa tehtävää neuvontatyötä. Metsänomistajat haluavat, että heidän metsänsä tunnetaan”, hän totesi.

    Vuoden Kymppi palkittiin lahjakortilla kotimaiseen Matka maalle -lomakohteeseen sekä visakoivuisella Aarni-kellolla.

    Vuoden Kymppi valittiin tänä vuonna kymmenettä kertaa. Tunnustus voidaan myöntää vuosittain joko metsänhoitoyhdistykselle, yhdistyksen toimihenkilölle tai tiimille. Tunnustus julkistettiin MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa Espoossa. Ehdotuksia Vuoden Kympiksi tuli kaikkiaan 86 kappaletta.

    MTK:n väistyvä puheenjohtaja Juha Marttila sai metsävaltuuskunnan kultaisen ansiomerkin muun muassa ansiokkaasta lobbaustyöstään.
    MTK:n väistyvä puheenjohtaja Juha Marttila sai metsävaltuuskunnan kultaisen ansiomerkin muun muassa ansiokkaasta lobbaustyöstään. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Metsävaltuuskunta jakoi myös kolme kultaista ansiomerkkiä. Ensimmäinen myönnettiin MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilalle pitkästä ja ansiokkaasta urastaan nyt, kun hän ei ole enää jatkamassa uudelle kaudelle.

    Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola kiitti Marttilaa vahvasta työstä metsänhoitoyhdistystoiminnan, metsänomistajien ja suomalaisen metsänomistuksen eteen.

    ”Juha Marttila on ajanut asiaamme isoissa pöydissä Helsingissä ja Brysselissä. Se, että hän on pystynyt esittämään järjestölle merkittävät asiat kulloisellekin pääministerille ja hänen esikunnalleen sekä Brysselin kabineteissa on ollut ensiarvoisen tärkeää. Hänen lobbaustyönsä on ollut erittäin onnistunutta.”

    Marttilan kaudella on rakennettu MTK:n järjestökokonaisuutta ja metsänomistajien kantorahatulo on kasvanut miljardista 3,6 miljardiin, Tiirola kiitteli.

    Marttila muisteli, että kun hän aloitti tehtävässään reilut 16 vuotta sitten, MTK:ssa oli ”metsäasiat ja maatalousasiat”. ”Nyt on MTK:n asiat. Suurin osa asioista on yhteisiä.”

    Hannu Välikangas on ansioitunut tekemällä vaikuttajatyötä metsäväen edunvalvonnassa yhteensä 40 vuoden aikana, mistä hänelle myönnettiin kultainen ansiomerkki.
    Hannu Välikangas on ansioitunut tekemällä vaikuttajatyötä metsäväen edunvalvonnassa yhteensä 40 vuoden aikana, mistä hänelle myönnettiin kultainen ansiomerkki. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Toinen kultainen ansiomerkki myönnettiin Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin varapuheenjohtajalle Hannu Välikankaalle, jonka toiminta metsäväen edunvalvonnassa on kestänyt 40 vuotta. Hän on ollut metsäjohtokunnan jäsen, vaikuttanut yksityismetsätalouden työnantajissa sekä Kemijärven metsänhoitoyhdistyksessä ja johtanut puheenjohtajana yhdistyneen Metsänhoitoyhdistys Itä-Lappia. Tiirola luonnehti häntä myös vahvaksi yhteismetsävaikuttajaksi.

    Kolmannen kultaisen ansiomerkin sai MTK:n metsäjohtokunnan toinen puheenjohtaja Jyri Mela, ”pitkän linjan mhy-mies”. Hän on Metsänhoitoyhdistys Länsi-Uudenmaan puheenjohtaja, ja hänet tunnetaan erityisesti riista- ja metsästysmiehenä, joka on tehnyt käytännön edunvalvontatyötä myös järjestämällä MTK:n jahteja.

    MTK:n järjestöpäällikkö Pertti Hakanen kiinnitti kultaisen ansiomerkin Jyri Melan takinliepeeseen.
    MTK:n järjestöpäällikkö Pertti Hakanen kiinnitti kultaisen ansiomerkin Jyri Melan takinliepeeseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Artikkelin aiheet
    vuoden kymppi
    Metsävaltuuskunta
    Panu Karhu
    MTK
    ansiomerkki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa