Kuljetusyrittäjiä edustava SKAL ja Suomen Tieyhdistys vaativat tiestön korjausvelan hoitamiseen 300 miljoonan euron vuosittaista satsausta. Rapistuva tiestö syö yritysten kilpailukykyä.
”Vaikka julkisen talouden suhteen aiotaan tehdä sopeuttamistoimia, tiestömme ei enää kestä leikkauksia. Rahaa tiestöön tarvitaan lisää”, sanoo Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Simo Takalammi.
Järjestöt muistuttavat kehysriiheen valmistautuvaa hallitusta viime kevään tievetoomuksesta. Silloin yli tuhat yritystä ja järjestöä vaati tiestön kunnosta huolehtimista ja korjausvelan pysäyttämistä.
”Suomen logistinen kilpailukyky on oleellinen tekijä talouskasvun vauhdittamisessa. Tästä on pidettävä kiinni”, järjestöt toteavat.
Järjestöt ehdottavat vuosittaista 300 miljoonaa euron erillistä määrärahaa korjausvelan kiinni kuromiseen. Samalla järjestöt kiittelevät hallituksen kaudelle 2023–2027 päättämää reilun puolen miljardin korjausvelkapakettia.
Sen ansioista teiden päällystysmäärät kasvavat tänä vuonna selvästi viimevuotisesta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
