Luonnonvarakeskuksen tuoreiden tutkimustulosten mukaan näyttää siltä, että Suomen metsien yleiset varvut kuten mustikka, puolukka ja variksenmarja sekä tietyt metsäsammaleet ovat runsastuneet 1990-luvun jälkeen.
”Suurin syy vaikuttaa olevan se, että kangasmetsien maanmuokkaus on muuttunut. Mätästyksen osuus on noussut, äestyksen ja laikutuksen laskenut. Mätästys säästää aluskasvillisuutta paremmin kuin muut muokkaustavat”, kertoo johtava tutkija Päivi Merilä Lukesta.
Vuonna 1996 maanmuokkausala oli 128 000 hehtaaria, josta mätästystä oli 20 000 ja muita tapoja 108 000 hehtaaria. Vuonna 2020 muokkausala oli 90 000 hehtaaria, josta mätästystä oli 65 000 ja muita tapoja 25 000 hehtaaria.
Aluskasvillisuuden määrään ja monimuotoisuuteen vaikuttaa positiivisesti myös sekapuustoisuus. ”Mitä enemmän metsässä on erilaisia puulajeja, sitä enemmän metsänpohjalla on erilaisia kasvupaikkoja, joiden kosteuden ja ravinteiden määrä vaihtelee.”
Merilä täsmentää, että sekapuustoisuudesta huolimatta aluskasvillisuuden lajilukumäärä voi pudota, jos metsä on liian tiheä. Tiheyden vaikutus näkyy erityisesti ravinteikkailla kasvupaikoilla.
”Tiheässä metsässä valoa on liian vähän. Toinen tekijä on se, että neulaskarikkeen määrä on niin suuri, että se peittää aluskasvillisuuden.”
Päivi Merilä johti viime vuonna päättynyttä Ecodive-tutkimushanketta, jossa selvitettiin muun muassa sitä, miten eri ympäristötekijät vaikuttavat metsien luonnontuotteiden satoihin. Yksi näkökulma oli hakkuiden vaikutuksessa.
”Hakkuiden vaikutus vaihtelee lajikohtaisesti. Esimerkiksi mustikka kärsii avohakkuista, mutta parhaat puolukka-apajat ovat usein uudistusaloilla ja taimikoissa. Puolukka ei ole moksiskaan auringon porotuksesta ja kuivuudesta.”
Jos metsänhoidolla haluaisi varmistella hyviä mustikkasatoja, päätehakkuuta kannattaisi lykätä jopa 25 vuodella. Parhaat mustikkasadot saadaan varttuneista metsistä.
”Mustikka hyötyy myös metsän harventamisesta. 40–50-vuotiaista metsistä voidaan saada parempi mustikkasato harvennusten jälkeen.”
Koska mustikka leviää maavarsien avulla, se kärsii voimakkaasta maanmuokkauksesta. Siksi kevyt maanmuokkaus uudistuksen yhteydessä edistää mustikan säilymistä.
Puolukkasatoja päätehakkuun lykkääminen ei lisää, mutta harvennushakkuut kannattaa tehdä ajallaan, koska puolukka hyötyy valosta.
”Yleisesti voidaan todeta, että sekä puuston kehitykselle että aluskasvillisuudelle on hyväksi se, että harvennukset hoidetaan ajallaan”, Merilä summaa.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
