
Kaupallisesta kalastuksesta kiinnostuneilla nuorilla tulisi olla mahdollisuus tutustua elinkeinoon käytännössä. Myös siinä tapauksessa, että perheessä on jo ammattikalastaja.
Näin kuvailtiin ja perusteltiin Itä-Suomen kalatalousryhmän mestari-kisälli -toiminnan aloitusta pari vuotta sitten. Alueelta valittiin toimintaan mukaan kuusi paria vuodeksi. Tavoitteena oli, että kisälli pääsee osallistumaan mestari-kalastajan vuodenkiertoon ja tutustumaan eri pyyntitapoihin.
Yhden pareista muodostivat mestari-kalastaja Ilkka Karppinen ja hänen poikansa, kisälli Oskar Karppinen Kontiolahdelta.
Isä ja poika ovat toki kalastaneet yhdessä jo siitä lähtien, kun Oskar oli 3-vuotias. Seitsemän vuotta sitten Ilkka ryhtyi kaupalliseksi kalastajaksi, ja hanke tarjosi käytännönläheisen mahdollisuuden Oskarille tulla isän oppiin.
"Käytännönläheisyydestä tykkäsin erityisesti, se sopii minulle, en ole sitä tyyppiä, joka jaksaisi istua koulussa", toteaa Oskar. Hän arvioi, että jos koulunpenkkiin pitäisi istua, koulutus saisi olla korkeintaan vuoden mittainen.
Opintomatkat kuuluivat hankkeen ohjelmaan, mutta korona sotki suunnitelmat ja peruutti matkat. Korona vaikutti myös kisällien vuokraveneenkuljettajan tutkintoihin, ne ovat ajonäytteen antamista vaille suoritettu.
Vuoden aikana Oskar osallistui muun muassa syksyn ja talven verkkopyyntiin ja avovesikaudella rysäpyyntiin. Hiljaisimmillaan ammattikalastajan arki on saaliin määrällä mitattuna keskikesällä, silloin on hyvä aika huoltaa esimerkiksi kalustoa, toteaa Ilkka.
Hänen opissaan on ollut aiemmin työkokeiluun osallistunut nuori mies, joka kokeilun jälkeen ryhtyi kaupalliseksi kalastajaksi.
"Kyllähän tätä ammattia tykätään romantisoida. Kuvitellaan punaiseen pipoon sonnustautunut kalastaja tyynenä kesäpäivänä veneilemässä järvellä ja kokemassa pyydyksiä", naurahtaa Ilkka.
Totuus on toisenlainen. Tänä talvena esimerkiksi rospuutto eli kelirikkoaika kesti neljä viikkoa, melko usein aiempina vuosina on selvitty neljällä päivällä.
"Se enteili huonoa talvea, kun ohuen jääkerroksen päälle satoi 20 senttiä lunta Höytiäisellä. Jää ei ole päässyt vahvistumaan, siellä on sohjoa ja vettä, olosuhteet ovat kaiken kaikkiaan todella huonot. Minä olen käynyt yksin verkoilla", kertoo Ilkka arjesta. Jäihin hän on tippunut tänä talvena kerran.
Oskar on jatkanut töiden tekemistä isänsä kanssa hankkeen jälkeen. "Aika näyttää, tuleeko minusta täysipäiväinen ammattikalastaja", hän pohtii.
Saalisvietin puutteeseen uravalinta ei ainakaan tyssää. Ilkka kertoo, että poika on saattanut lähteä uistelemaan vielä senkin jälkeen, kun on ensin päivä koettu rysiä.
"Mutta kyllä minä kehotan tarkkailemaan järvikalamarkkinoiden kehittymistä vielä muutaman vuoden ennen lopullista päätöstä."
Helmikuun aikana Oskar aloittaa katiskojen valmistuksen alihankintana. Se vahvistaa töiden ja tulojen ympärivuotisuutta.
Hankkeessa mestari-kisälli -parille maksettiin työajasta kuuden kuukauden ajalta 6 000 euroa. Kyseessä oli nimellinen korvaus, joka kuitenkin loivensi yrittäjän riskiä osallistua ja käyttää aikaansa kisällin kanssa.
"Vuodessa pitäisi liikevaihdon olla noin 50 000 euroa, jotta yksi kalastaja saisi itselleen palkan kulujen jälkeen. Jotta voisi palkata täysipäiväisen työntekijän, tarvittaisiin lisää pyydyksiä ja pyyntiponnistusta liikevaihdon kasvattamiseksi", laskeskelee Karppinen.
Liikevaihtoa ja pyyntiponnistusta ei kuitenkaan voi lisätä ellei vesialueiden omistajat myy järkevään hintaan riittävästi ammattikalastuslupia. Karppinen on siirtynyt kalastamaan Höytiäisen lisäksi jo muutama vuosi sitten synnyinseuduilleen Kuhmossa. "Sinne on ollut helppo saada kalastuslupia."
Lue lisää:
Rysä nousemassa ammattikalastajien ykkösvälineeksi sisävesillä – "Rysä on hellä kaloille"
"Aika näyttää, tuleeko minusta täysipäiväinen ammattikalastaja.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
