• MTK:n Tiirola: "Metsäteollisuus näkee mhy:n kilpailuttaman puun kivenä kengässä"

    Tiirolan mukaan metsänhoitoyhdistysten toiminnan on oltava valtakirjakaupassa mahdollisimman läpinäkyvää.
    "Valtakirjakauppojen ansiosta ostaja ei voi toimia ihan miten huvittaa", toteaa Mikko Tiirola.
    "Valtakirjakauppojen ansiosta ostaja ei voi toimia ihan miten huvittaa", toteaa Mikko Tiirola. Kuva: Juha Sorri
    Metsä
    16.10.201713:22
    Jarmo Palokallio

    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola korostaa valtakirjan merkitystä puukaupan kilpailutuksessa. Valtakirjakauppaan liittyvät selkeät säännöt, joihin kuuluu, etteivät puun ostajat yritä ohittaa valtakirjaa.

    Valtakirjakaupat nousivat esiin Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtajan Martti Asunnan MT:lle antamassa haastattelussa. Asunta kiinnitti huomiota valtakirjakauppojen uskottavuuteen etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa metsänhoitoyhdistys on sekä puunhankkija että valtakirjakaupan pyörittäjä.

    "Totta kai osa valtakirjoilla myytävästä puusta voi ohjautua metsänhoitoyhdistyksen omalle korjuupalvelulle. Siltä osin toiminnan on oltava mahdollisimman läpinäkyvää", toteaa Tiirola.

    "Valtakirjakaupan pelisäännöt ovat tärkeitä. Niihin kuuluu luottamus valtakirjan antajan ja saajan välillä. Valtakirjan antajan on voitava luottaa siihen, että valtakirjan saaja toimii toiveiden mukaisesti."

    "Esimerkiksi omassa metsänhoitoyhdistyksessäni korjuupalvelun edustaja tekee puista tarjouksen, jonka metsänomistajan oma neuvoja käsittelee muiden tarjousten mukana. Parhaan tarjouksen valinnassa otetaan huomioon yhdistyksen käytössä oleva tieto katkonnasta."

    Tiirolan mukaan valtakirjakaupoilla kilpailun piiriin tulevalla puumäärällä on suuri merkitys metsänomistajien edunvalvonnalle. Noin 40–45 prosenttia puukaupoista tehdään metsänomistajien metsänhoitoyhdistykselle antamilla valtakirjoilla.

    "Ilman valtakirjakauppoja moni puunmyyjä olisi heikoilla metsäyhtiön ammattilaista vastaan. Valtakirjakauppojen ansiosta ostaja ei voi toimia ihan miten huvittaa."

    Tiirola miettii, miksi Metsä Group tuli ulos valtakirjakauppoja koskevien vaatimusten kanssa juuri nyt. Tuskin kysymys on pelkästä sateisesta säästä.

    "Ilmeisesti puuta ostava metsäteollisuus näkee metsänhoitoyhdistysten kilpailuttaman puun kivenä kengässä. Se on alkanut hiertää, kun puuntarve on kasvanut."

    Toinen mahdollisuus on, että Asunnan ulostulo liittyy metsänhoitoyhdistyslain tarkasteluun. Valtakirjakaupat ovat pöydällä myös maa- ja metsätalousministeriön puumarkkinatyöryhmässä.

    Myös metsänhoitoyhdistykset näkevät ongelmia valtakirjakaupan pelisääntöjen noudattamisessa, sillä aina välillä ostajat yrittävät ohittaa valtakirjat.

    Lue myös:

    Metsäliiton Asunta: Valtakirjalla tehtävä puukauppa kaipaa yhteisiä pelisääntöjä

    Artikkelin aiheet
    MTK
    metsäteollisuus
    valtakirjakauppa
    metsänhoitoyhdistys
    puukauppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle