• Metsähallituksen metsien myynti kasvaa jyrkästi

    Metsähallitus aikoo myydä 15 000–17 000 hehtaaria metsää tänä vuonna. Tavoiteltu hehtaarimäärä on lähes kaksinkertainen viime vuoteen ja yli kolminkertainen edellisvuoteen verrattuna.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    15.9.201407:00
    MT toimitus

    Metsähallitus joutuu myymään metsää paljon aiempaa enemmän, koska valtio on kiristänyt sen tuloutustavoitetta.

    Viime kevään kehysneuvotteluissa valtioneuvosto päätti, että Metsähallituksen pitää tulouttaa 130 miljoonaa euroa valtiolle viime vuoden tuloksesta. Se on 10 miljoonaa aiemmin linjattua enemmän.

    Tämän vuoden tuloksesta valtion kassaan pitää kilahtaa 135 miljoonaa euroa.

    Jos lisäsumma kerättäisiin kokonaan talousmetsien myynnillä, kaupattava määrä pitäisi nostaa 27 000 hehtaariin, sanoo Metsähallituksen väliaikainen toimitusjohtaja Jussi Kumpula .

    Metsähallitus pyrkiikin ensisijaisesti myymään muuta omaisuuttaan kuin tuottavia talousmetsiä.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    metsien myynti
    valtion talous
    metsätalous
    metsien omistus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle