
Mikä sinusta on suurin uhka kotimaiselle puunjalostukselle?
Puun saatavuuden heikkeneminen.
Tällä hetkellä esimerkiksi vuoteen 2035 ulottuvan kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian luonnoksessa esitetään 100 000 hehtaarin lisäsuojelua yksityismetsiin ja 500 000 hehtaarin lisäsuojelua valtion metsiin. Valtion metsistä saatava puu on ensiarvoisen tärkeää yksityisille sahoille. Esitetty suojelualueiden lisäys tarkoittaisi 1–2 miljoonan kiintokuutiometrin vähennystä raakapuun saantiin.
Strategiaa ei pidä missään nimessä hyväksyä esitetyssä muodossa. Suomen poliittisten päättäjien ei pidä tehdä päätöksiä, jotka heikentävät puun saatavuutta.
Metsätalous ja luonnon monimuotoisuus mahtuvat hyvin samaan metsään. Tämän kertovat myös Metsäteollisuus ry:n, Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen kanssa toteuttamamme tutkimushankkeen tulokset. Lahopuun, järeiden haapojen, mustikan ja puolukan määrät ovat kasvussa suomalaisissa metsissä.
Pidätkö huolestuttavana sitä, että suuria suomalaisia sahoja on hiljattain myyty ulkomaalaiseen omistukseen?
Etujärjestön vetäjänä en arvioi sahayritysten omistuspohjaa. Yrityskaupat kuitenkin kertovat siitä, että Suomi on toimintaympäristönä järkevä paikka harjoittaa sahateollisuutta. Alallamme on tällä hetkellä myös yksi pörssiyhtiö, Koskisen Oyj, joten erilaisia omistusmuotoja löytyy. Sijoittajatkin näkevät alallamme olevan tilausta.
Sahatavaran hinta oli kaksi vuotta huikean korkealla. Jäikö sahoilla rahaa säästöön huonompien aikojen varalle?
Sahojen taseet ovat nyt paremmassa kunnossa kuin neljä viisi vuotta sitten. Hienoa on se, että monilla sahoilla on parhaillaan käynnissä kehittämisinvestointeja. Kun saha investoi uuteen teknologiaan, se on kilpailukykyinen pitkälle tulevaisuuteen. Vahvemmat taseet mahdollistavat heikompiin aikoihin varautumisen, mikä on koko toimitusketjun, myös metsänomistajan, etu.
Millaista tuotekehitystä odotat sahateollisuudelta?
Näen nykyistä enemmän potentiaalia siihen, että sahat tekisivät tiiviimpää yhteistyötä teknologiateollisuuden kanssa. Uusilla teknologiainnovaatioilla voidaan parantaa kustannustehokkuutta.
Eduskunta hyväksyi viime vuonna tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennyksen, joten uuden teknologian kehittämiseen saa nyt tukea lisätyn verovähennysoikeuden muodossa. Tämä mahdollisuus kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
Uusia tuoteinnovaatioita en oikein uskalla lähteä visioimaan. Yrityksillä itsellään on paras osaaminen uusien tuotteiden kehittämiseen ja sivuvirtojen uudenlaiseen hyödyntämiseen.
Onko sinulla jokin uusi idea puurakentamisen edistämiseen?
Toivoisin, että tuleva hallitus panostaisi puurakentamisen osaamisen kehittämiseen erityisen osaamisohjelman kautta. Siinä tarvittaisiin eri ministeriöiden välistä yhteistyötä. Nyt asuntorakentaminen on paljolti ympäristöministeriön vastuulla. Mielestäni ympäristöministeriö tarvitsisi puurakentamisen edistämiseen kumppaneiksi opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön. Kolmen ministeriön yhteistyönä rakentaisin puurakentamisen osaamisnyrkin.
Puurakentamisen edistämisohjelmat ovat olleet tähän asti vain muutaman miljoonan euron hankkeita. Jos alaa halutaan oikeasti kehittää, kehittämisohjelmiin pitää laittaa kymmeniä miljoonia euroja, kuten vaikkapa päästöttömän energian tukemiseen on laitettu.
Puurakentamiseen voisi luoda myös kannustinjärjestelmän, jonka voisi liittää Suomen vähähiilisyystavoitteeseen.
Millaisilta sahatavaran vientimarkkinat näyttävät tänä vuonna?
Alkuvuosi on ollut vaikea, mutta emme me täysin toivoa vailla ole vientimarkkinoiden suhteen. Hankalaksi tilanteen on tehnyt rakentamisen hiipuminen Euroopassa korkojen ja kustannusten nousun seurauksena.
Vientimäärät ovat pudonneet erityisesti Euroopan markkinoilla. Myös tärkeässä vientimaassamme Egyptissä on jonkin verran talouteen liittyviä epävarmuuksia. Sen sijaan Japanin-markkina on vetänyt kohtuullisen hyvin, ja se onkin tällä hetkellä Kiinaa kiinnostavampi.
Huippusuhdanteen vaihtumisesta varovaisen rakentamisen aikaan kertoo myös se, että suomalaisen sahatavaran tuotanto putosi edellisvuoden 11,9 miljoonasta kuutiometristä viime vuoden 11,2 miljoonaan kuutiometriin. Kotimaahan tästä määrästä myytiin vähän yli kaksi miljoonaa kuutiota. Vajaat 20 vuotta sitten kotimaahan myytiin viisi miljoonaa kuutiota sahatavaraa. Suunta kertoo, että puurakentamisen edistämisohjelmaa todellakin tarvitaan.
Onko tukkipuun hinta tällä hetkellä sinusta oikealla tasolla?
En sano, onko tukin hinta väärällä vai oikealla tasolla. Haastavalla tasolla se on joka tapauksessa siihen nähden, että sahatavaran hinta on tällä hetkellä hyvin matala verrattuna korona-ajan ennätyshintoihin.
Miksi metsänomistajan kannattaisi myydä tukkileimikkonsa lähisahalle eikä ns. kolmelle suurelle?
Sahayritys haluaa aina maksimoida tukkipuun osuuden, mikä on metsänomistajan etu. Lisäksi sahateollisuus on metsäteollisuuden haaroista se, joka pystyy torjumaan ilmastonmuutosta. Hiili sitoutuu sahateollisuuden tuotteisiin pitkäksi aikaa. Kaupankäynti lähisahan kanssa on aina myös ilmasto- ja ympäristöteko.
Mikä on tärkein viestinne Suomen tulevalle hallitukselle?
Kaikki hallitusohjelmatavoitteemme liittyvät tavalla tai toisella tukkipuun saatavuuden varmistamiseen. Myös logistiikan kustannusten pienentäminen on tärkeä tavoite. Puu ja sahatavara liikkuvat pääasiassa kumipyörillä, ja siinä kuluu paljon polttoainetta. Logistiikkakuluja saataisiin alennettua ottamalla muiden maiden tapaan käyttöön lievemmin verotettava ammattidiesel. Se alentaisi polttoainekulua noin 17 sentillä litralta ja toisi merkittävän säästön sahateollisuuden kustannuksiin.
Yksi tärkeä hallitusasia on varmistaa se, että puupohjainen energia on tulevaisuudessakin osa Suomen energiapalettia.
Miten varmistetaan osaavan työvoiman saaminen sahateollisuuteen?
Tähän tarvitaan läheistä yhteistyötä korkeakoulujen ja ammattioppilaitosten kanssa etenkin maakunnissa. Yritysten pitää tehdä myös itse oman toimintansa tunnettuustyötä alueellaan ja tulla nuorille näkyväksi.
Milloin kävit viimeksi metsässä ja mitä siellä teit?
Viime vuoden puolella kävin puolisoni vanhempien metsissä Lapualla katsomassa heidän suojeltua metsäänsä.
Tausta? 34-vuotias valtiotieteiden maisteri Helsingistä
Työ? Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja 3.10.2022 alkaen, sitä ennen muun muassa SDP:n ministereiden erityisavustaja ja Teknologiateollisuus ry:n innovaatiopolitiikan päällikkö
Parasta metsässä? Rauha
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
