• Luke: Hirvikanta pienentyi viime vuonna 11 prosenttia

    Suurimmat hirvitiheydet olivat arvion mukaan eteläisellä ja lounaisella rannikolla.
    Luken mukaan edellisenä vuonna laajoilla alueilla Itä ja Pohjois-Suomessa havaittu vasatuoton alenema on nyt korjaantunut jonkin verran.
    Luken mukaan edellisenä vuonna laajoilla alueilla Itä ja Pohjois-Suomessa havaittu vasatuoton alenema on nyt korjaantunut jonkin verran. Kuva: Arvi Tyni
    Metsä
    1.3.201921:04
    Matti Tuominen

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman arvion mukaan hirvikannan koko oli viime syksyn jahdin jälkeen noin 86500 hirveä. Edelliseen vuoteen verrattuna kanta pieneni 11 prosenttia.

    Suurimmat hirvitiheydet olivat arvion mukaan eteläisellä ja lounaisella rannikolla.

    Luken mukaan edellisenä vuonna laajoilla alueilla Itä ja Pohjois-Suomessa havaittu vasatuoton alenema on nyt korjaantunut jonkin verran. Alueet, joilla aikuiskannan sukupuolten lukusuhde oli korkeintaan 1,5 lehmää sonnia kohden olivat pääosin Lounais- ja Etelä-Suomessa ja Pohjois-Lapissa.

    Suomen hirvikannan koko ja rakenne arvioitiin hirvitalousalueittain käyttäen Oma riista -palvelussa ja hirvitietokorteilla syksyn 2018 hirvijahdin aikana ilmoitettua tietoa. Hirviseurueet kirjasivat päivittäiset havaintonsa ja kaatonsa jahdin aikana ja arvioivat metsästyksen jälkeen alueelleen jääneen hirvikannan koon.

    Lakisääteisen saalisilmoituksen teki 5497 seuruetta. Hirvihavaintoja kirjasi 5353 seuruetta eli 97 prosenttia seurueista.

    Kannanarviot on tehty Luonnonvarakeskuksen kannanarviomallilla. Hirvikannan koko arvioidaan bayesilaiseen tilastotieteeseen perustuvan populaatiomallin avulla ottaen huomioon vuotuinen saalis ja vasatuotto sekä hirvikolareista ja suupedoista johtuva poistuma.

    Artikkelin aiheet
    hirvikanta
    Luonnonvarakeskus
    metsästys
    Suomi
    hirvi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle