
Poronhoitoalueella tapahtuu metsästyskoirien poroille aiheuttamia kuolemia vuosittain 60–100. Paliskuntain yhdistyksen puheenjohtaja Anne Ollila sanoo Ylen uutisessa, että tänä syksynä tapauksia on ollut keskimääräistä enemmän.
”Eniten vahinkoja aiheuttavat hirvenmetsästyksessä käytettävät koirat”, Ollila toteaa.
Koirat eivät aiheuta vahinkoa vain silloin, kun ne raatelevat poron vaan koira saattaa laukottaa poroa niin, että se on vammautumisen tai muun vahingon vuoksi lopetettava. Koira saattavat paikalle ilmaannuttuaan myös muutoin aiheuttaa lisätöitä, jos koira hajottaa porotöiden aikaan yhteen kerätyn porotokan.
Poronhoitoalueella käytettävät metsästyskoirat tulisi aina opettaa porovapaiksi.
Poronhoitoalueella käytettävät metsästyskoirat tulisi aina opettaa porovapaiksi. Metsästyskoira on porovapaa silloin, kun se ei koe poroja riistaksi ja jättää ne rauhaan.
Suomen riistakeskus selvitti vuonna 2023 Lapin ja Koillismaan hirviporukoiden metsästyksenjohtajilta näkemyksiä poroelinkeinon ja hirven metsästyksen yhteensovittamisesta kyselytutkimuksella.
Kyselyn perusteella poroelinkeinon ja hirvenmetsästäjien välinen yhteiselo vaikuttaa olevan kohtuullisen hyvällä tolalla. Merkittävä enemmistö annetuista palautteista oli positiivisia ja vastaajat selvittivät porotyöt aktiivisesti, mutta poikkeuksiakin oli.
Metsästäjät halusivat saada enemmän tietoa metsästysalueensa porotöistä. Käytännöt porotöistä tiedottamiseen ovat kirjavia ja toiveena oli, että tieto porotöistä olisi mahdollisimman helposti metsästäjien saatavilla. Kaksi kolmasosaa vastaajista hyödynsi tuttuja poromiehiä tai suoria kontakteja poroisäntiin porotöiden selvittämisessä.
Porotyot.fi-sivusto oli kyselyn mukaan ahkerassa käytössä niillä alueilla, joissa paliskunta on liittynyt palveluun. Porotyot.fi -sivuilta löytyy kartta, johon on merkitty porotyöt, jotka ovat parhaillaan käynnissä, mutta mukana eivät ole kaikki paliskunnat.
Opeta koirasi porovapaaksi.
Pidä kerralla irti vain yhtä hallinnassa olevaa, porovapaaksi opetettua koiraa.
Tarkista etukäteen paliskunnalta, missä porotöitä kulloinkin tehdään ja vältä näitä alueita.
Noudata koirien kiinnipitoaikoja.
Vältä koiran treenaamista hirven kiimarauhoituksen aikana. Porolla on rykimäaika samoihin aikoihin, ja häiriöt vaikuttavat seuraavan vuoden vasatuotantoon.
Hanki koirallesi porovahingot täysimääräisenä kattava vakuutus. Koiran omistaja joutuu korvaamaan kaikki vahingot, mikäli koira pääsee vahingoittamaan poroa.
Älä koskaan laske uudestaan irralleen koiraa, joka on vahingoittanut poroa.
Lähde: Jahtimedia.fi ja riista.fi
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
