• Puun olemusta on kunnioitettava rakentamisessa

    Arkkitehti Juhani Pallasmaa arvostaa perinteistä talonpoikaisarkkitehtuuria: "Puun olemus on ihmisen ideaa suurempi."
    Lassi Luotonen ja Otto Honkamaa esittelevät kilpailutyötään
    Lassi Luotonen ja Otto Honkamaa esittelevät kilpailutyötään Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    14.9.201521:42
    Terhi Pape-Mustonen

    Puun käyttö monipuolistuu, mutta sen erityispiirteet on säilytettävä myös modernissa arkkitehtuurissa.

    ”Puu on kaikista rakennusmateriaaleista se, joka puhuttelee ihmistä tunteiden kautta vahvimmin”, arkkitehti Juhani Pallasmaa painottaa.

    ”Puu ei ole pelkkä materiaali, vaan sen luonteen esiintuominen on tarpeellista. Tapio Wirkkalan sanoin materiaalille ei saa tehdä mitään väkivaltaa vaan on seurattava sitä, mitä se itse ehdottaa.”

    Erityisen hienosti puun olemus tulee Pallasmaan mukaan esiin yksinkertaisessa talonpoikaisarkkitehtuurissa. Perinteen jatkoksi puurakentamisessa tulee koko ajan uusia innovaatioita, ja kansainvälisesti esimerkiksi bambua käytetään yhä enemmän.

    Pallasmaa toimi päätuomarina Habitare-messujen suunnittelukilpailussa, jossa etsittiin ratkaisuja yllätysvieraan tuomaan tilantarpeeseen. Osanottajat olivat muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoita.

    Vaneri oli materiaalina erityisen hyvin edustettu kilpailussa.

    Arkkitehtuurin opiskelijat Lassi Luotonen ja Otto Honkamaa suunnittelivat vanerista ja puusta huonekalut, jotka voi taittaa seinälle kun niitä ei tarvita.

    "Taitettavat huonekalut sopivat keittiöön ja vierashuoneeseen tuomaan hetkittäistä lisätehoa neliöistä. Jokapäiväinen käyttö vaatii kuitenkin runsaasti viitseliäisyyttä: esimerkiksi taitettava sänky jää helposti auki koko päiväksi", Honkamaa kertoo.

    Tee-se-itse-henki, kulutuskriittisyys ja kierrätys ovat lisääntyneet. Myös sisustaminen on monen harrastus. Laadukkaan kalustuksen ehtona on kuitenkin materiaalin taitava työstäminen.

    "Kierrätyksen ääripäänä ovat esimerkiksi eurolavoista kyhätyt sängyt ja sohvat. Niistä meillä ei ole kyllä mitään positiivista sanottavaa", Luotonen painottaa.

    "Vaneri on materiaalina tarkka ja monipuolinen, mutta kokopuu elää aina vähän. Erityisesti sisustuksessa toleranssit ovat hyvin pienet", Honkamaa jatkaa.

    Artikkelin aiheet
    puu
    arkkitehtuuri
    puurakentaminen
    muotoilu
    kierrätys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle