• Äänekosken jättihankkeen aikataulu näyttää pitävän

    Äänekosken biotuotetehdas on enää noin vuoden päässä toimintansa aloittamisesta.
    Käydessään uusi tehdas tuottaa vuodessa 1,3 miljoonaa tonnia sellua, mikä on yli tuplasti sen minkä nykyinen sellutehdas. Grafiikka: STT
    Käydessään uusi tehdas tuottaa vuodessa 1,3 miljoonaa tonnia sellua, mikä on yli tuplasti sen minkä nykyinen sellutehdas. Grafiikka: STT 
    Metsä
    26.9.201620:38
    STT

    Metsä Groupin suurhankkeen kiivain rakentamisvaihe on jo takana, ja tehtaalla ollaan jo asennusvaiheessa.

    "Ensi vuonna aloitamme koestuksen ja käyttöönoton", sanoo projektijohtaja Timo Merikallio.

    Juhlalliset avajaiset saadaan näillä näkymin viettää ensi vuoden lokakuussa, ja täyteen tuotantovauhtiin päästään vuonna 2018.

    Kyse on tähän mennessä Suomen metsäteollisuuden suurimmasta investoinnista, johon on ladattu suuret toiveet. Uuden tehtaan pitäisi luoda pohjaa uusiin kehittyneisiin biotuotteisiin perustuvalle toiminnalle ja nousta alan kilpailukykyisimmäksi.

    Käydessään uusi tehdas tuottaa vuodessa 1,3 miljoonaa tonnia sellua, mikä on yli tuplasti sen minkä nykyinen sellutehdas.

    Sellun lisäksi Äänekoskella tuotetaan paljon muutakin, minkä takia Metsä Group puhuukin biotuote- eikä sellutehtaasta. Noin viidennes tuotannosta on muuta: ennen kaikkea energiaa, mutta myös esimerkiksi raskasta polttoöljyä korvaavaa tuotekaasua, mäntyöljyä ja uusia biokomposiittiaineita.

    Energia on silti merkittävin tuote sellun ohella, sillä valmistuessaan uusi tehdas tuottaa 2,5 prosenttia Suomen sähköntuotannosta, noin puolet yhdestä Loviisan ydinvoimalan yksiköstä. Sitä riittää muillekin käyttäjille, sillä uuden tehtaan sähköomavaraisuus on 240 prosenttia.

    Valmis lehtipuusellu päätyy pääosin naapuriin Metsä Boardin kartonkitehtaalle, havusellu pääosin Vuosaaren sataman kautta vientiin, Eurooppaan ja Aasiaan. Suurimmat markkinat ovat Aasiassa, jonka markkinoille uuden tehtaan tuotanto suureksi osaksi päätyy.

    Arvio on, että uuden tehtaan myötä Suomen vienti kasvaa noin 0,5 miljardia. Nykyisin Suomen metsäsektorin vienti on yhteensä noin 12 miljardia vuodessa.

    Artikkelin aiheet
    Äänekosken biotuotetehdas
    metsäteollisuus
    Metsä Group
    sellu
    biotuote
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle