• Stora Enso paransi kartongeissa, sahojen vauhti hiipui

    Stora Enso paransi tulostaan heinä–syyskuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Pakkauskartongeissa liikevoitto koheni 30 prosenttia. Japanin heikentynyt kysyntä söi saha- ja puutuoteteollisuuden tulosta hieman.
    Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    22.10.201418:39
    MT toimitus

    Stora Enson voitto ennen veroja oli heinä–syyskuussa 144 miljoonaa euroa, vuotta aiemmin tulosta kertyi 103 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski 1,5 prosenttia lähinnä kutistuvan paperintuotannon vuoksi.

    Toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström luonnehti tulosta vakaaksi.

    Tuloksesta suurin osa kertyi pakkauskartongeista (Renewable Packaging), joiden tuotannossa operatiivinen liikevoitto parani 100 miljoonasta eurosta 130 miljoonaan euroon. Tuotantomäärät oli viimevuotista suuremmat, mutta kulut pienemmät.

    Biomaterials-liiketoiminnon eli sellutehtaiden operatiivinen liikevoitto nousi 17 miljoonasta 24 miljoonaan euroon. Liikevaihtoa kasvatti Uruguauyssa toimintansa kesällä aloittanut yhteisyritys Montes del Plata, jonka käynnistäminen on tosin sujunut odotettua hitaammin.

    Sundström arvioi Montes del Platan sellutehtaan pääsevän nollatulokseen ehkä joulukuussa.

    Saha- ja puutuoteollisuuden (Building and Living) liikevaihto ja liiketulos laskivat. Syynä oli heikentynyt kysyntä Japanissa ja hieman aikaisempaa alhaisemmat myyntihinnat paikallisissa valuutoissa.

    Building and Living -ryhmän liikevoitto oli 22 miljoonaa euroa, pari miljoonaa euroa viimevuotista vähemmän. Sidotun pääoman tuotolla mitattuna sahat ja puutuotteet ylsivät yhä hyvään 16 prosentin tuottoon. Sitä parempaan 20 prosentin tuottoon päästiin vain pakkauskartongeissa.

    Paperitehtaiden (Printing and Reading) liikevoitto nousi viime vuoden heinä–syyskuun 13 miljoonasta eurosta 33 miljoonaan euroon pienentyneiden poistojen ansiosta.

    Stora Enso odottaa vuoden viimeisen neljänneksen operatiivisen liiketuloksen jäävän jonkin verran pienemmäksi kuin heinä–syyskuun 210 miljoonaa euroa. Syynä on pakkauskartonkien sekä saha- ja puutuotteiden tavanomainen kausivaihtelu.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    tulosraportti
    pakkauskartonki
    puutuoteteollisuus
    Japani
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle